Lähde: Floppikautta pelaava nuorten kultaleijona saamassa Ruotsissa kovan luokan ottajan?
Kuva: Juha Tamminen
Hyökkääjä Juuso Ikosen kausi Ruotsin pääsarjan HV71:ssä on ollut vaikea.
Vuoden 2014 nuorten maailmanmestari on summannut 32 SHL:n runkosarjaottelussa surkeat 6 (4+2) tehopistettä ja jönköpingiläisjoukkue on Aftonbladetin mukaan etsinyt Ikoselle jo pitkään uutta osoitetta, toistaiseksi turhaan.
Nyt lehti kertoo SHL:n kärkijoukkue Luulajan haluavan vahvistaa kokoonpanoaan ennen pudotuspelejä ja olevan 25-vuotiaan laiturin perässä.
Luulajan päävalmentajana toimii Ikoselle tuttu mies, Thomas Berglund, joka luotsasi Brynäsiä kaudella 2016-17, kun joukkue eteni aina SHL:n finaaleihin asti.
Ikonen pelasi tuolloin Brynäs-paidassa erinomaiset pudotuspelit summaten 20 otteluun 12 (7+5) tehopistettä ollen Berglundin luottopelaaja.
Luulajan apulais-GM Ulf Engman myöntää seuran kiinnostuksen, mutta suitsii lehden huhua.
– Olemme tarkkailleet Juusoa aiemmin, koska Thomas työskenteli hänen kanssaan Brynäsissä. Meillä on kuitenkin sopimus 14 hyökkääjän kanssa ja kaikki ovat terveinä. Emme kuitenkaan lyö kokoonpanoamme lukkoon ennen 15.helmikuuta, Engman toteaa viitaten SHL:n siirtojen takarajaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!

- Ville Heinola: uusi NHL-seura!