Ovi käy taas! Pelicans heivasi tähtihyökkääjänsä uuteen osoitteeseen
Kuva: Juha Tamminen
Lahden Pelicans jatkoi perjantaina tyhjennysmyyntiään, kun seura tiedotti hyökkääjä Jesse Mankisen jättävän joukkueen.
28-vuotias lappeenrantalainen pelaa loppukauden Sveitsissä HC Davosin riveissä.
Mankinen pelasi Liigassa tällä kaudella 39 ottelua odotuksiin nähden surkein tehoin 6+5=11.
Pelicansin tiedote:
Hyökkääjä Jesse Mankinen siirtyy Pelicansista Sveitsin pääsarjassa toisena majailevan Davosin riveihin. Mankinen saapui Lahteen kesken kauden 2017-2018 ja on kiekkoillut Pelicans-paidassa kaikkiaan 142 Liiga-ottelua tehtaillen näissä 32 maalia ja 45 syöttöpistettä. Kahdella viime kaudella Mankinen on kuulunut myös Pelicansin kapteenistoon. – Nautin Lahessa pelaamisesta ja tunnen että kehityin urheilijana sekä sain eväitä jatkoon. Siitä olen pettynyt, että en tällä kaudella saanut itsestäni parasta näytettyä. Tämä matka on kuitenkin ollut ehdottomasti rikas kokemus. Siirron Sveitsiin otan näytönpaikkana ja hyvänä mahdollisuutena, Mankinen kertoo. – Mankinen on esimerkillinen joukkuepelaaja ja huippuurheilija. Toivotamme miehelle menestystä uusiin haasteisiin ja kiitämme ajasta Pelicans-paidassa, urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kommentoi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: NHL:n iso jytky yllätti Mikael Granlundin – ”Meidän paras pelaajamme”
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan

- Ville Heinola: uusi NHL-seura!