Huvittava tarina: NHL-fanin vinoilu sai Antti Raannan luopumaan rutiineistaan: ”Kiitos vain sille puukottajalle”
Kuva: Getty Images
Suomalaisvahti Antti Raanta on löytänyt Arizonasta perheelleen uuden kodin.
30-vuotias torjuja avaa arkeaan tuoreessa NHL WAM -dokumenttisarjan jaksossa. Esille nousevat elämä uusissa ympyröissä sekä kiekkoilijan rutiinit NHL-maailmassa.
Samalla Raanta kertoo naureskellen jopa epäonnisista loukkaantumisistaan. Aihe nousee esille, kun suomalainen kertoo hauskan tarinan Coyotes-fanin piikittelystä.
Taustalla oli Raannan rutiinit, joiden piti tuoda onnea kaukaloon.
– Laitoin pitkään vasemman luistimen aina ensin jalkaan. Ja pukeuduin muutenkin aina vasen puoli edellä. Seura teki siitä jutun ja iski sosiaaliseen mediaan. Joku fani sitten vastasi siihen, että pitäisikö kokeilla välillä oikealta puolelta, kun olet jatkuvasti nytkin loukkaantuneena, Raanta muistelee NHL WAMille.
Heitto oli tarkoitettu humoristiseksi piikittelyksi Raannan viime vuosien loukkaantumishistorialle. Suomalaisvahti otti kuitenkin neuvosta vaarin.
– Kokeilin sitä ja iskin tuoreeltaan oikean jalan luistimen ensin jalkaan. Ja heti meni hyvin. Joten isot kiitokset sinne, kuka onkaan ollut puukottajana sosiaalisessa mediassa, Raanta naurahtaa.
Muuten Raannan arki Arizonassa pyörii yhä tuttujen ruutien varassa. Suomalaisvahti kertoo, että suomalainen kahvi on isossa osassa sekä peli- että treenipäivinä.
– Kahvi on aika iso osa rutiinia, että saa päivän käyntiin. Sitä tulee sen jälkeen hallilakin usein juotua yhden kupin, kun teippailee mailoja, Raanta virnistää.
Katso tuore NHL WAM -dokumenttisarjan uusin jakso tästä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!