Paluu tuttuun halliin: Oliko Lahden jättänyt JYP-pelaaja Pelicansin kuumakallen kohteena? ”Sanoin Tallulle pariin kertaan, että rauhotu vaan”

LAHTI. Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti jutussaan äskettäin, että liigajoukkue Pelicans teki helmikuun pelaajakaupoillaan ainakin 300 000 euron säästöt. Lahdesta ovat lähteneet Alex Lintuniemi, Topi Jaakola, Miihkali Teppo, Aleksi Mustonen, Antti Tyrväinen, Juhamatti Aaltonen ja Jesse Mankinen.
Paljonhan Pelicans sai Lintuniemestä?
– Hyvän summan, toivottavasti, Lahteen tiistaina JYP-paidassa palannut sympaattisen oloinen pakki virnistää.
24-vuotiaana uransa ensimmäistä liigakauttaan pelaava pakki on ehtinyt näkemään alkaneella vuosikymmenellä paljon. Tyhjennysmyynti, vanhan seuran kohtaaminen uuden joukkueen paidassa entisessä kotihallissa, tulossa olleen karsiutumisen vaihtuminen menestyssaumoihin…
Lintuniemi löysi tiistaina juttukavereita Lahdesta.
– Muutaman vanhan kaverin kaa heitettiin vitsiä. Ei sen enempää, JYPin takalinjoilla noin erän per ottelu pelannut puolustaja selvittää.
Pakki vaikuttaa siltä, ettei hän kuumene mistään. 192 senttinen ja 105 kiloinen pelaaja on kuin kiltti nallekarhu, josta ei voi olla pitämättä.
– Yleensä jengi tykkää musta. Kyllä mut varmaan jotenkin saa kuumenemaan, sitte pitää taklailla ja pelata likasesti. Että sitä kautta. Ei sanoilla ainakaan onnistu, sanojensa mukaan stadilainen äijä virnistää.
JYPin 0-3-vierasvoittoon päättyneessä ottelussa Pelicansin Taavi Vartiainen räksytti jotakin ex-joukkuekaverinsa korvaan eräällä pelikatkolla. Tuomarit tulivat väliin.
– Sanoin Tallulle pariin kertaan, että rauhotu vaan.
– Sanoin Tallulle pariin kertaan, että rauhotu vaan.
– Se tykkää juoksennella ympäriinsä välillä. Yrittää taklailla, sanoin, että ota iisisti.
Kivitalon kokoisen Los Angeles Kings -varauksen tilastot näyttävät JYPissä toistaiseksi kiikareita (-1). Tiistaina hänet merkattiin toiseen maaliin syöttäjäksi, mutta lopulta sekä tekijä että Lintuniemi vaihtuivat muihin kentällä olleisiin kolmeen. 0-2-osumassa menivät ensimmäisellä yrityksellä siis ihan kaikki pelaajat pieleen.
– En tiiä, miten ne näki sen. Onneks ne aina vaihtaa ne oikein päin, että kattovat tarkasti, kelle ne kuuluvat, Lintuniemi viittaa tulossa olleeseen syöttöpinnaan.
– Vähän järkytyin, kun just oli vasta kentälle tullu pari sekkaa aikaisemmin. En ollu ees kiekon lähellä.
Lahdessa tehotilastoon jäi +1.
– On ollu pisteet lähellä. Plussaki tekee ihan hyvää.
Kaikesta voi päätellä sen, ettei Suomeen palanneella Lintuniemellä ole lintuparvea kohtaan katkeruutta, vaikka aika Lahdessa jäi lyhyeen. Jyväskylä maistuu.
– On se parempi kaupunki, ku Lahti, jos voin sanoo, pakki velmuilee.
Ja miksi niin?
– En oikein osaa sanoo. Ehkä siellä on vähän vähemmän noita juoppoja sun muita. Se aina rauhottaa kaupunkialueen. Hienot järvet ympärillä sun muuta.
– Ehkä siellä (Jyväskylässä) on vähän vähemmän noita juoppoja sun muita. Se aina rauhottaa kaupunkialueen. Hienot järvet ympärillä sun muuta.
Ainakin tulosten perusteella Jyväskylä on Lahtea edellä. JYP on viiden pinnan päästä suorasta puolivälieräpaikasta, Pelicans puolestaan jää runkosarjaan. Siirto pohjalta menestyjäkandidaattiin oli mielekäs veto – luonnollisesti.
– Kyllähän se teki mielelle hyvää, vaikka nyt ollaan säälipleijareissa. Tolla joukkueella on mun mielestä mahikset ihan mihin vaa, kun laitetaan pelit rullaa ja jatketaan tällä tavalla.
Lahdessa fiilistä pyrittiin pitämään yllä synkkinä aikoina silloin, kun pudotuspelijuna karkasi peli peliltä.
– Kyllä siellä aina tulee semmosia, että jengi hermostuu ja sit aletaa niin sanotusti syyttää toisiaan, vaikka semmonen ei kuulu jääkiekkoon tai muihinkaan joukkuelajeihin. Oli siellä mun mielestä hyvä meininki. Ehkä välillä pinna paloi jollain.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!