Lukko tiedotti kiinnittäneenä ”hemmetin vahvan” lupauksen – ”Paras paikka kehittyä”
Kuva: Juha Tamminen
Rauman Lukko tiedotti kotisivuillaan, että 18-vuotias laitahyökkääjä Mikko Petman jatkaa seurassa myös seuraavat kaksi kautta. Liigan vakiokokoonpanoon täksi kaudeksi murtautunut pelaaja on tehnyt 47 ottelussa pisteet 3+4=7 (-4).
– Lukossa on tehty hyvää työtä nuorten pelaajien kanssa. Minusta tämä on paras paikka kehittyä kaikilla osa-alueilla ja olen kehittynyt näiden neljän kauden aikana paljon jääkiekkoilijana ja urheilijana. Minuun on luotettu ja annettu mahdollisuus pelata liigapelejä jo nuorena.
Petman kertoi, että hän on kokenut pystyvänsä pelaamaan paremmassa rytmissä ketjukavereiden kanssa ja sitä kautta hän on tuonut omia vahvuuksiaan kentälle tällä kaudella.
– Sitä kautta on tullut muutama onnistuminenkin. Kehitystä tarvitsen vielä kokonaisvaltaiseen pelaamiseen ja haluan olla luotettava pelaaja molempiin suuntiin.
Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt ei peitellyt tyytyväisyyttään tuoreeseen sopimuspelaajaan.
– Mikko on ikäisekseen hemmetin vahva. Fysiikka on jo kovalla tasolla ja hän pystyy kamppailemaan Liigassa aikuisten pelaajien kanssa todella hyvin. Hän pystyy erinomaisen hyvään kamppailupeliin: Taklaamaan kovaa ja kaikenlainen häirintä- ja riistopelaaminen on kovaa luokkaa.
LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1