Koronaviruksen seurauksena raskaita ratkaisuja: Pelicans irtisanoo ja lomauttaa työntekijöitään
Kuva: Juha Tamminen
Koronavirus iskee voimakkaasti myös Liiga-seurojen talouteen.
Pelicans tiedottaa nettisivullaan, että sen taustayhtiö Lahden Pelicans Oy, sekä Pelicans Ravintolat Oy ovat saaneet taloudellisista syistä aloittamansa yt-neuvottelut nyt valmiiksi.
Yhtiöt irtisanovat kolme työntekijää ja muu vakituinen henkilöstö lomautetaan enintään 90 päivän ajaksi.
Irtisanomiset kohdistuivat ravintolahenkilökuntaan ja lomautukset tullaan tiedotteen mukaan toteuttamaan porrastetusti 1.huhtikuuta -30.joulukuuta 2020 välisenä aikana.
– Tämän hetkinen tilanne Suomessa ja maailmalla tekee tulevaisuuden näkymistä haastavat ja mahdottomat ennustaa. Meidän jääkiekkokautemme ulkopuolinen liiketoiminta pohjautuu tapahtumiin ja ravintolabisnekseen, joten sen suhteen lähitulevaisuus näyttää liiketoimintamme kannalta synkältä, Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu toteaa ja jatkaa:
– Tällaiset henkilöstöön kohdistuvat ratkaisut ovat aina vaikeita, mutta ne olivat pakollisia tässä vallitsevassa tilanteessa. Haluan kiittää henkilöstöä ymmärryksestä ja hyvässä hengessä käydyistä neuvotteluista. Tästäkin selvitään, mutta siihen tarvitaan sekä henkilöstön että muun yhteisön tukea.
Koronviruksen seurauksena yt-neuvotteluistaan ovat Liiga-seuroista ilmoittaneet Pelicansin lisäksi myös SaiPa, Lukko, JYP ja KalPa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IS: Topi Nättiseltä täystyrmäys Kärppien oudolle tempaukselle – ”Käsien pesua”
- Jenni Hiirikoski nostaa esiin Naisleijonien neljä vastuunkantajaa: ”He ovat kantavia voimiamme”
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Leijonille karu takaisku – uusi NHL-vahvistus olympiajoukkueeseen!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Hurja määrä tulivoimaa! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -puolustajat
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Oho! Ilves lainaa puolustajansa toiseen Liiga-seuraan
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Yllätyskauppa! HIFK ja Ässät vaihtoivat hyökkääjiä