Jukurit vastaa nettisivullaan MTV:n perjantaiseen uutiseen, jonka mukaan mikkeliläisseura olisi rikkonut hallituksen kieltoa yli kymmenen hengen kokoontumisista.

Seuralla on selvä näkemys jutun väitteeseen, että tiistaina 14.huhtikuuta samassa tilassa olisi ollut paikalla yhtä aikaa noin 20 henkilöä.

– Tämä ei yksiselitteisesti pidä paikkaansa, Jukurit toteaa.

Seura kertoo varanneensa pelaajilleen Mikkelistä 3500 neliömetrin suuruiset tilat, jotka ovat olleet tiistaista 14.huhtikuuta lähtien käytössä päivittäin neljän tunnin ajan.

Jukureiden mukaan tiloihin on saapunut porrastetusti 30-60 minuutin välein pelaajia enintään 2-4 hengen ryhmissä. Lisäksi paikalla on ollut Liiga-joukkueesta kolme valmentajaa ja A-nuorten valmennuksesta kaksi henkilöä, jotka ovat ohjeistaneet pelaajia tilojen käyttämisestä, sekä kertoneet näille turvallisuusohjeita.

– Samassa aulatilassa on tällöin voinut olla enimmilläänkin alle 10 henkilöä yhtä aikaa. Pelaajat ovat ohjeistusten jälkeen siirtyneet suoraan omiin harjoituksiinsa eri puolille 3500 neliömetrin kokoista urheilukeskusta tai ulkotiloihin, tiedotteessa todetaan.

Joukkueen mukaan valmennus on ollut kirjallisesti ja puhelimitse yhteydessä jokaiseen Jukureiden Liiga-sopimuspelaajaan ja A-nuorten pelaajaan, ja tiedustellut näiden tarvetta ja kiinnostusta harjoitustiloille Mikkelissä.

Jukurit kiistää harjoittelun missään vaiheessa olleen valmennuksen määräämää tai edes suosittelemaa ryhmäharjoittelua, vaan jokainen on tiedotteen mukaan suorittanut harjoituksiaan oman harjoitusohjelmansa mukaisesti haluamassaan paikassa.

Pelaajille annetuissa sekä kirjallisissa että suullisissa viesteissä on lisäksi selvästi todettu tarjottujen harjoitustilojen käyttämisen olevan vapaaehtoista.

Tiedotteessa muistutetaan myös sitoumuksista.

– Liigan yleissopimus velvoittaa, että pelaajille on tarjottava valmennusta. Jukurit on tarjonnut sitä etänä puhelinyhteydellä sekä edellä mainituissa tiloissa.

Jukureiden julkaisema tiedote löytyy kokonaisuudessaan täältä.