Suomessa lähinnä hihiteltiin – muistatko ruotsalaisen jääkiekon karmean katastrofin?
Kuva: Getty Images
Espoossa pelatut jääkiekon naisten vuoden 2019 maailmanmestaruuskisat pitivät sisällään uskomatonta, usean eri median otsikoissa näkynyttä draamaa.
Suomessa puhutuin asia oli tietysti Naisleijonien ja USA:n välinen MM-finaali, jonka jatkoerässä Suomi jo toimitti kiekon pömpeliin. Maali kuitenkin hylättiin pitkän tarkastelun jälkeen, ja lopulta kultaa vei USA.
Toinen, ehkä iloisempi dramaattinen tarina koskee Ruotsin ja Japanin välistä alkulohkopeliä. Siinä oli panoksena A-sarjassa säilyminen ja B-sarjaan putoaminen.
Ruotsi oli kiinni sarjapaikassa pitkään johdettuaan peliä vielä päätöserän puoliväliin saakka lukemin 2-1. Japani kuitenkin nousi tasoihin noin yhdeksän minuuttia ennen loppua, jonka takia joukkueet pelasivat ikään kuin kultaisesta maalista ottelun lopun.
Sen iski kaikkien yllätykseksi Japani digitaalien näyttäessä aikaa 58.45. Koska Ruotsi ei onnistunut enää kampeamaan tasoihin, vaan hävisi 2-3, putosi maa hirveän farssisuorituksen jälkeen katastrofaalisesti B-sarjaan.
Maa jäi alemmassa alkulohkossa B viimeistä edelliseksi. Ruotsin kanssa B-sarjaan putosi Ranska.
Ruotsi olisi pelannut Ranskassa 1. divisioonan A-lohkon kisoissa yhdessä emäntämaan sekä Itävallan, Hollannin, Norjan ja Slovakian kanssa.
Rakkaan länsinaapurin kohtalo aiheutti tuolloin 9. huhtikuuta ja sen jälkeenkin Suomessa lähinnä hilpeitä reaktiota. Ne leimasivat sosiaalista mediaa ja ihmisten puheita yllättävnkin radikaalisti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen – tällainen tarjous oli pöydällä
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa