Leijonien kultapelaaja vaihtoi KHL:ssä huippusakkiin – kohtasi mairittelevan eleen
Leijonien maailmanmestaripakki Atte Ohtamaa kertoo kazakstanilaiselle Sports-verkkosivustolle, että äskettäinen siirto KHL:ssä oli pelaajalle helppo pala.
Nivalalainen vaihtoi ruplaliigan Barys Nur-Sultanin Lokomotiv Jaroslaviin. Kazakstanilaisporukassa 41 pelissä tehot 7+16=23 (+19) tehnyt pakki kertoo, että Lokomotiv esitti tälle mairittelevan eleen, eli kiinnostusta, jonka takia päätös ei tuottanut siis vaikeuksia.
Ohtamaalla on saumat voittaa jotain isoa monia tunteita herättävässä Lokomotivissa.
– Kyseessä on yksi KHL:n parhaista joukkueista.
Liekö palkka sen takia nousussa, kun maailmanmestari siirtyi askeleen kovempiin ympyröihin?
– En ehkä vastaa tuohon ollenkaan.
Toki Barysissakin hommat toimivat. Ohtamaa selittää, että kaikki puhalsivat yhteen hiileen tukien toisiaan.
– Pelaaminen oli siistiä. Pudotuspeleissä pelasimme kenties kauden parasta kiekkoamme. Meillä oli oikeasti saumat mennä pitkälle.
Barys rynni pudotuspeleissä toiselle kierroksella lyötyään avauskierroksella Metallurg Magnitogorskin voitoin 4-1. Lokomotiv puolestaan lähti avauskierroksella laulukuoroon hävittyään Jokereille voitoin 2-4.
Nivalalainen on voittanut maailmanmestaruuden lisäksi maajoukkueessa kaksi MM-hopeaa. Seurajoukkueista taskussa on KHL:n Gagarin Cupin mestaruus Ak Bars Kazanista keväältä 2018, sekä kaksi Suomen mestaruutta.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?