RIVER GOLF, NOKIA. Arki on niin sekaisin, kuin se vain olla ja voi. Taivaalta tulee toukokuun 15. päivänä lunta lähestulkoon tennispallon kokoisina möykkyinä, mutta samalla aurinko paistaa lämpimästi. Jääkiekkoa ei pelata missään maailman kolkassa, ja esimerkiksi NHL-tähdet Teuvo Teräväinen ja Patrik Laine ovat mittaamassa paremmuuttaan Nokialla kahden kesken golfmatsissa.

Pelaajat hävisivät aiemmin keväällä pelatut välierät golfin ammattilaisille, Sami Välimäelle ja Mikko Korhoselle.

Golf on yksi asia, joka kummankin arkeen on kuulunut.

– Aika lepposaa on ollut. Aika paljon olen mökillä ollut ja koittanut pitää kuntoa yllä. Kun ei ole viitsinyt ihmisten ilmoilla olla, niin olen liikuntaa harjoittanut, Carolina Hurricanesin paidassa tällä kaudella 68 pelissä tehot 15+48=63 (+20) iskenyt suomalaistaikuri Teräväinen sanoo.

Jets-tykin, alle 20-vuotiaiden maailmanmestari Laineen arki ei kuukauden takaisen tapaamisen jälkeen ole juurikaan muuttunut.

– Aika lepposaa on ollut. Aika paljon olen mökillä ollut ja koittanut pitää kuntoa yllä. Kun ei ole viitsinyt ihmisten ilmoilla olla, niin olen liikuntaa harjoittanut.

– No siis, ei oikeestaan. Niin kuin Teuvo sanoi, niin on pyritty olemaan ihmisten ilmoilta pois sen, minkä kerkeää. Aika paljon golfia on tullu pelattua ja salilla käytyä. Jos kutsu tuleekin jossain vaiheessa (NHL:ään), niin on valmiina pelaamaan taas. Ihan siis hyvää kuuluu, 68 ottelussa tehot 28+35=63 (+8) viimeistellyt Laine hymähtää.

Koronavirusarjen aikaan ihmiset ovat joutuneet kenties keksimään uusia harrastuksia ja aktiviteetteja, jos normaalisti toteutettavat ovat esimerkiksi jääkiekon tavoin stopissa.

Teräväisellä taitaa puuhaa riittää, eikä se kyllä ole ihme. Teräväisten pesue on viimeisen päälle urheiluperhe: Veli Eero Teräväinen, 21, pelasi viime kaudella HIFK:ssa Liigaa ja Nuorten SM-liigaa, sisko Satu Teräväinen, 18, puolestaan edusti Bluesia Naisten SM-liigassa.

– Golfia olen veljen kanssa vähän pelannut, tenniksessä se ei pärjää. Ollaan menossa mökille perheen kanssa viikonlopuksi, siskokin tulee sinne. Pieniä mökkipelejä ehkä ohjelmassa.

Kehitystä

Jos on nykyisessä arjessa havaittavissa muutoksen tuulia, niin sitä samaa Teräväisen elämässä oli nähtävillä nelisen vuotta sitten. Hyökkääjä siirtyi kesäkuussa 2016 Chicago Blackhawksista Carolina Hurricanesiin. Chicagosta meriittilistalle jäi Stanley Cup, mutta toisaalta myöhemmin näytti siltä, että Canesissa helsinkiläislähtöinen otti jo kaudella 2016-17 valtavan askeleen eteenpäin.

– Nyt kun katsoo, niin (siirto) oli aika hyvä juttu mulle, vaikka alussa on pieni shokki, kun joutuu vaihtaa seuraa.

Rivien välistä voisi päätellä, että Teräväinen joutui todistamaan Chicagossa jonkinlaisia epäluottamuslauseita. Toki nyt 25-vuotias pelaaja oli silloin vasta nuori, teini-iässä.

– Kun tavallaan joku ei usko suhun, niin sitten miettii, että mikä on vikana. Mutta sitten taas joku toinen jengi luottaa. Oon saanut paljon vastuuta, pyörittelee Blackhawksissa parhaimmillaan 35 pinnaa per runkosarjakausi iskenyt tykki.

Kesken jääneellä kaudella Teräväinen ehti nakuttamaan siis 68 pelissä hämmentävät tehot 15+48=63. Toisinaan hän jakoi esimerkiksi maanmies Sebastian Aholle sellaisia passeja, joita ei oikein pystynyt yhdellä tai kahdella adjektiivilla kuvailemaan. Kun tehotilastokin näytti lukemaa +20, on syytä kysyä, että mistä ihmeestä taianomainen vire kumpusi?

– Nyt kun katsoo, niin (siirto) oli aika hyvä juttu mulle, vaikka alussa on pieni shokki, kun joutuu vaihtaa seuraa.

– En tiedä, mun mielestä oon kehittynyt joka vuosi. Tuntu vähän paremmalle taas viime vuonna, ehkä sai vähän voimaa kroppaan sekä tietynlaista varmuutta ja kokemusta. Tuntui, ettei tullut niin paljoa niitä huonoja pelejä. Tasaisuus on löytynyt, ja sitä kautta tullut paljon vastuuta yli- ja alivoimalla.

Pistivätkö spin-o-ramat tai no-lookit hymyilyttämään, jos Teräväinen katseli niitä vaikka pelien jälkeen oppi mielessään?

– Niitä tulee aina välillä, tommosia suorituksia…, vaatimaton peluri sanoo aluksi.

– Välillä niitä hakee ehkä vähän liikaakin ja välillä ne onnistuu. Sitten ne tietenkin näyttää tosi hyvälle.

– Ja semmosia pieniä juttuja tulee pelissä, mitä usein ei näy videolla. Jollain alivoimalla maila oikeassa paikassa on melkein tärkeempi, ettei takatolpalta tule tyhjiä maaleja. Totta kai on ne ihan hauskoja, mutta emmä mitään ilmaveivejä osaa tehdä, niin kuin se meidän yksi hurja, Teräväinen luettelee viitaten Andrei Svetshnikoviin.

Kuvakaappaus Leijonat.comin Snapchatista.

Positiivisin mielin

Vaatimaton Teräväinen, Stanley Cup -voittaja ja nuorten maailmanmestari on pitänyt fokuksen nyt oleellisessa, vaikkapa mökkeilyn ja golfin pelaamisen ohella. Fysiikkatreeneissä kuntoa on pidetty yllä.

– Jos pelit alkaa, niin todennäköisesti siihen tulee training camp, pari-kolmeviikkoinen, Canesin kärkihyökkääjä arvelee.

Jäiden puuttuminen arjesta on iso miinus.

– Se on ihan sama, paljon lenkkiä pystyy juoksemaan, kun jäällä kyseessä on eri asia. Sille ei nyt voi mitään. Normaalikesänä olisi (Raimo) Summasen ja (Janne) Hännisen kanssa ryhmä kasassa. Siinä on joku kymmenkunta pelaajaa. Se on ollut hyvä mulle, kehittää paljon.

Lainekin on pitänyt kroppaansa mintissä.

– Kysymysmerkkejä on ilmassa, niin ei viitsi sellaista normaalia treeniä tehdä, mitä tähän aikaa vuodesta tekisi, jos tietäisi kauden jatkuvan vasta syksymmällä. Vähän olen pyrkinyt siis tekee erilaista treeniä. Pitää pitää itsensä terävänä ja kuntoa yllä, kun ei kuitenkaan tiedä, että jatkuvatko pelit vai eivät.

Kuten perustilastot osoittavat, oli kauden jääminen kesken kummastakin puhuttaessa suuri sääli. Teräväisen suoritukset olivat melkoista karkkia.

– Meillä oli ihan hyvä meininki päällä, oltiin playoff-taistelussa mukana, mikä oli kova. Fiilis on aika samanlainen kuin edellisenä vuonna.

– Meillä oli ihan hyvä meininki päällä, oltiin playoff-taistelussa mukana, mikä oli kova. Fiilis on aika samanlainen kuin edellisenä vuonna.

– Silloin mentiin pleijareissa aika pitkälle, ja kun sinne pääsee, niin se on tavallaan uusi maailma – voi tapahtua mitä vaan. Meillä oli (nyt) periaatteessa ehkä parempi jengi kuin edellisenä vuonna, jolloin hävittiin Bostonille konferenssifinaaleissa. Ihan mihin vaan oli mahikset, hyvä kutina oli jengissä, tähti luettelee.

Samantyylinen oli Jetsinkin laulu.

– Meillä oli tossa ihan hyvä pöhinä. Taisi olla neljän pelin voittoputki ja oltiin juuri päästy pleijariviivan yläpuolelle, Laine kommentoi.

Viime kesänä mestaruutta juhlineen St. Louis Bluesin tarina näytti sen, että NHL:ssä mikä vaan on mahdollista runkosarjasta pudotuspeleihin yltäneiden joukkueiden kohdalla.

– Kunhan itsensä hinaa pleijareihin, on sitten oikeestaan kaikki mahdollista. Ne on ihan eri pelejä, Jets-tykki täsmentää.

– Kunhan itsensä hinaa pleijareihin, on sitten oikeestaan kaikki mahdollista. Ne on ihan eri pelejä.

– Mutta vaikea sanoa, aihioita oli. Hyvä meno oli päällä ja hyvä usko joukkueessa. Harmi, kun tossa kohtaan pistettiin kausi paussille. Jos kausi jatkuu, niin toivottavasti saataisi sama pöhinä päälle.

Kuten Teräväinen sanoi, on hän, sekä todistetusti Lainekin petranneet otteittaan roimasti viime aikoina. Teräväinen on mennyt askel askeleelta eteenpäin ja Laine jättänyt kauden 2018-19 vaikeudet unholaan.

Canes-lingon vireen huomioi NHL.comin toimituskin, kun se arvioi kesän 2012 varausnumerot uusiksi. Teräväinen varattiin taalaliigaan vasta 18:ntena, mutta nyt NHL arvioisi pelaajan menevän sinne jopa kolmosena.

– Onhan se helppoa tässä vaiheessa katsoa uudestaan, että miten asiat olisi pitänyt tehdä ja muuta vastaavaa. En osaa sanoa, kyllähän mun periaatteessa pitikin mennä top-kympissä. Tai niin oli ainakin listoille laitettu silloin. Tipuin sitten, sillon meni tosi paljon pakkeja. Helppoa on aina jossitella, Canes-tähti hymähtää.

Eteenpäin

Medioita ja virkamiehiä seuraamalla näyttäisi siltä, että arki ainakin Suomessa alkaa pikkuhiljaa – hitaasti, mutta varmasti – palaamaan raiteilleen. Mitenhän se arki suomalaismestareilla jatkuu?

– Jaa-a, Teräväinen heittää ensiksi, ja Laine jatkaa kuin apteekin hyllyltä.

– Sen kun tietäisi. Kaikki varmasti odottelevat tässä, että mitä kauden jatkon kanssa tapahtuu. Aika samallalailla jatkuu arki, kuin tähänkin asti. Koitan pysyä terveenä ja kunnossa. Jos kausi jatkuu, niin se ei tule ihan puun takaa.

– Alkaa nivuset paukkumaan, veskat ei ole nähny kiekkoja pitkään aikaan. Siellä paukkuu ylämummot, Pate vetelee sinne…

No kannattaako kauden jatkua? Kukaan ei ole käynyt esimerkiksi jäillä ikuisuuteen.

– Sehän se on isoin ongelma. Alkaa nivuset paukkumaan, veskat ei ole nähny kiekkoja pitkään aikaan. Siellä paukkuu ylämummot, Pate vetelee sinne…, Teräväinen virnistää.

– Hah! Laine heittää väliin.

Sitten Teräväinen vakavoituu. Päätösvalta kauden jatkumisesta on muilla.

– Ei tässä lähdetä tätä enempää kommentoimaan. Erikoinen tilanne on.