TPS:n tuore huippuvalmentaja ei säästele – lataa kovat tavoitteet tulevaan: ”Lähtökohtaisesti olen hirveän pettynyt, jos…”
TPS nappasi maalivahtivalmentajakseen yhden maan kovimmista ammattilaisista, kun Leijonissa ja useissa KHL-seuroissa meritoitunut Ari Moisanen tarttui turkulaisseuran tarjoukseen.
48-vuotias Moisanen kertoo TPS:n Hunajacast-podcastissa tavoitteenaan olleen pesti nimenomaan Suomesta.
– Tepsistä tuli kreivin aikaan yhteydenotto, Moisanen toteaa ja kertoo käyneensä seurajohdon kanssa perusteellisen keskustelun joukkueen tulevasta visiosta:
– Puhuimme paljon työn tekemisen merkityksestä, laadusta ja vaatimustasosta nykypäivän ammattiurheilussa.
Moisanen pääsi heti tuoreeltaan vaikuttamaan myös turkulaisseuran tulevan kauden maalivahteihin.
TPS hankki riveihinsä KHL:n Salavat Julajev Ufassa Juha Metsolan kakkosmiehenä viime kaudet torjuneen Andrei Karajevin.
Tulevalla kaudella joukkueen maalivahtitandemin muodostavat lähtökohtaisesti Karajev ja tällä hetkellä tammikuun lopussa leikattua vammaansa kuntouttava Rasmus Tirronen.
Venäjällä rajuun voittamisen kulttuuriin tottunut Moisanen ei säästele ”osastonsa” tulevan kauden tavoitteissa.
– Lähtökohtaisesti olen hirveän pettynyt, jos meillä ei ole Liigassa ihan kärkitason maalivahtiosaaminen, kokenut luotsi painottaa.
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta