Suomalainen kulttipakki suuntaa eksoottiseen maahan – urheilupäällikkö ylistää: ”Joukkuepelaaja – juuri sitä tarvitsemme”
Hollantilainen Nijmegen Devils tiedottaa kotisivuillaan, että suomalaispakki Iiro Vehmanen on joukkueen tuorein hankinta.
Suomessa korkeimillaan Mestistä pelannut Vehmanen on pelannut kaudesta 2014-15 lähtien ulkomailla Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Puolassa, Italiassa ja nyt siis BeNeLigassa Hollannissa.
– Iiro on joukkuepelaaja, ja juuri sitä tarvitsemme nyt. Hän on kokenut pelaaja kuuden erilaisen eurooppalaisen sarjan taustansa takia, urheilupäällikkö Frank Gentges hehkuttaa.
Raumalaislähtöinen pakki pelasi aikanaan Mestiksessä neljän kauden aikana 188 runkosarjapeliä pinnoin 26+28=54 (-24). Kaksi pudotuspelikevättä toivat yhdeksän ottelua ja pisteet 1+1=2 (-2).
– Positiivisen asenteensa myötä hän on vakaa palanen puolustukseen. Iirosta tulee johtava pelaaja sekä jäällä että sen ulkopuolella.
Vehmanen on kiekkomaailman oma persoona poikkeavien ulostulojen myötä. Voit lukea linkkien takaa lisää.
Hulvaton video! Suomalaispelaaja törmäsi arkiseen haasteeseen – ratkaisi sen nokkelalla tavalla
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- JYPissä tapahtuu iso muutos – tässä seuran uusi toimitusjohtaja!
- HIFK: uusi valmentaja!
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Sveitsiltä ulostulo Venäjä-kohuun – ei seurannut Suomen linjaa: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- HIFK: uusi valmentaja!
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!