Kuulostaa julmalta – ilman jatkoa jäänyt Mikko Koivu sai osansa Wildin kyntämisestä: ”Jos sama laulu toistaa itseään vuodesta toiseen, tulee siitä väsynyttä”
Kuva: Getty Images
Minnesota Wild tiedotti äskettäin nettisivuillaan, ettei sitä kipparoinut Mikko Koivu jatka seurassa ensi kaudella.
– Mikko Koivu oli todellinen johtaja sekä jäällä että sen ulkopuolella koko 15-vuotisen Wild-uransa ajan, 11 kautta C:tä kantaneesta ja yli 1 000 peliä Wildissä pelanneesta suomalaisesta kirjoitettiin.
– Hänen kova työmoraalinsa, omistautumisensa, sekä joukkue ensin -mentaliteettinsa on äärimmäisen vaikeaa korvata. Kaukalon ulkopuolella Mikon vaikutus osavaltiollemme on korvaamaton. Hänellä oli positiivinen vaikutus niin moniin yhteisömme jäseniin, mukaan lukien hänen hyväntekeväisyystyönsä lasten parissa.
– Kiitämme Mikkoa kaikesta, mitä hän on tehnyt organisaatiomme hyväksi ja toivotamme hänelle ja hänen perheelleen kaikkea parasta tulevaisuuteen, Wildin kotisivuilla kiiteltiin.
Guerin suorana
Nyt Wildin GM Bill Guerin antaa maailmanmestarista rajumpia, joskin epäsuoria kommentteja Sportsnetin mukaan. Maajoukkueissa hurjan kasan eri mitaleita voittanut Koivu ei saavuttanut Minnesotassa oikeastaan mitään – Minnesota voitti divisioonansa mestaruuden keväällä 2008. – Tehtäväni on muokata joukkueesta parempi. Joskus muutos on hyvä asia, usein itse asiassa välttämätöntä – kaikella kunnioituksella Minnesotan menneitä joukkueita kohtaan. – Ne joukkueet ovat olleet ihan hyviä, mutta niillä on ollut vaikeaa päästä pitkälle pudotuspeleissä. Jos sama laulu toistaa itseään vuodesta toiseen, tulee siitä väsynyttä puuhastelua, GM lataa. Wild tarvitsee kuulemma lisäkipinää. Joukkue lähti taalaliigasta aiemmin syksyllä laulukuoroon heti pudotuspelien ensimmäisessä vaiheessa. LUE MYÖS: Roope Hintz otti kipeän iskun NHL:n finaaleissa – suomalainen kommentoi nyt vointiaan NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Liiga-tähti sivussa MM-kokoonpanosta – tässä syy
- MM-kisojen ensimmäinen putoajamaa selvillä
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Latvia jysäytti sensaation!
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!