Rankka tilanne! KSML: JYP-pomo avautui: seuran toiminta olisi loppunut ilman kovia ratkaisuja – ”Ei tarvinnut paljon miettiä”

JYP tiedotti keskiviikkona, että se on lomauttanut valmentajansa Pekka Tirkkosen sekä Ari Santasen loppuvuoden ajaksi. Samalla kaikkien pelaajien palkkoja leikattiin väliaikaisesti.
Jyväskyläläisseuran puheenjohtaja Jukka Seppänen kommentoi Keskisuomalaiselle, ettei JYPillä ollut tässä vaiheessa muitakaan mahdollisuuksia. Valmentajille toki tarjottiin palkanalennusta myös, mutta kaksikko ei siihen suostunut.
– Tässä tilanteessa tehdään ensin sellaiset ratkaisut, että seura pysyy kasassa. Sitten katsotaan, mitä jää käteen, Seppänen kertoi keskiviikkona Keskisuomalaiselle.
– Outoja aikoja, outoja ratkaisuja. Ei tällaisia operaatioita huvikseen tehdä. JYPin kohdalla oli kaksi vaihtoehtoa. Joko jäädään historiaan porukkana, joka lopettaa seuran. Tai sitten tehdään nämä raskaat ratkaisut. Ei siinä tarvinnut paljon miettiä, kumman tien valitsemme.
Tirkkosen ja Santasen lomauttamisen myötä JYPiä luotsaavat toistaiseksi Jukka Varmanen, Jussi Tupamäki sekä Jarkko Hyytiä, joista Varmanen ja Tupamäki ovat kuuluneet tällä kaudella hurrikaanipaitojen valmennustiimiin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lukon pitkäaikainen hyökkääjä siirtyy ulkomaille – uusi osoite selvillä
- Pelicans pyöräytti kaksi pelaajahankintaa – värväsi maalipyssyn SaiPasta
- Ruotsille kova takaisku MM-kisoissa – tähtihyökkääjä sivussa
- Sopimus julki – Antti Raanta palaa Suomeen: ”Yksi Liigan kärkiveskareista”
- Olli Jokisen HIFK kaappasi Liiga-pistetykin!
- Antti Pennanen Leijonien tulevista vahvistuksista: ”Meillä on plääni olemassa”
- Nyt jysähti – Ilvekseltä viisi hankintaa tiskiin!
- Näillä ketjuilla Leijonat harjoitteli Ruotsi-tappion jälkeen
- KalPan tehomies lähtee!
- Tappara jysäytti hurjan hankinnan – haaviin tuore Liiga-mestari!
- Leijoniin uusi vahvistus kesken MM-kisojen? Näin Antti Pennanen kommentoi
- Pelicansin luottosoturi loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Antti Pennanen ihmeissään tuomareiden kohuratkaisusta: ”Eivät tulleet sanomaan mitään”
- Tre Kronor -tähti yllättyi – vertaili Pennasen ja Jalosen Leijonia: ”Viime vuonna he…”
- SK: Liiga-seura kaappasi entisen NHL-hyökkääjän!
- Antti Pennaselle riitti – Leijonien ketjut myllättiin uusiksi Ruotsia vastaan!
- Ruotsin ex-maajoukkuepelaaja haukkui Suomen maanrakoon – Leijonat-puolustajalta viileä vastaus
- Leijonat-hyökkääjältä kovaa tekstiä Ruotsi-tappion jälkeen: ”Pelin voi laittaa minun piikkiini”
- SaiPa vahvistuu: Haaviin Jokereissa kovia tehoja takonut lupaus sekä JYP-hyökkääjä
- Jukureista potkut saanut Marko Tuomainen löysi päävalmentajapestin – Mestiksestä