MM-kisoissa mitalisuoran ottanut konkari aiheuttaa harmaita hiuksia seuralleen – ”Olemme yrittäneet löytää hänelle uutta joukkuetta ja mahdollisuutta uuteen starttiin”

Ruotsin paidassa jääkiekon MM-kisoissa mitalisuoran voittanut sekä olympialaisista hopeaa saanut Loui Eriksson, 35, on NHL:ssä oudossa tilanteessa. Viime kaudella Vancouver Canucksin paidassa kaikkiaan 59 pelissä vaisut tehot 6+7=13 (-2) tehoillut pelaaja on kuin sylkykuppi.
Vancouverin GM Jim Benning haluaisi pelaajastaan eroon, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Ruotsalaisella on cap hitiltään kuuden miljoonan dollarin suuruista diiliä jäljellä vielä kahden kauden verran.
– Olemme yrittäneet löytää hänelle uutta joukkuetta ja mahdollisuutta uuteen, tuoreeseen starttiin, mutta emme ole löytäneet, Benning totesi Sportsnetin mukaan.
– Loui on nyt meillä ja pystyy edelleen pelatessaan tappamaan jäähyjä meille, hän on hyvä puolustava pelaaja. Toivoimme sopimuksen tehdessämme, että hän olisi tehnyt enemmän tulosta, mutta niin ei ole käynyt. Hän on kuitenkin osa ryhmäämme ja kokenut kaveri.
Viime kauden 59 pelistä 49 meni runkosarjassa ja kymmenen pudotuspeleissä. Niissä Eriksson ei iskenyt pisteen pistettäkään.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Törkytaklaus kävi kalliiksi: Liigan tähtihyökkääjä asetettiin pelikieltoon!
- The Athletic povaa Anton Lundellille tykkikautta: Lyö tauluun huipputehot – ”Kauden läpimurtopelaaja”
- Huh mikä esityö! Patrik Laine ja Columbuksen superlupaus namuttelivat upean osuman
- Kaksinkertainen Liiga-mestari siirtyy yllättävään osoitteeseen!
- Kärpät romahti jälleen Liigassa – Lauri Marjamäen työpaikka vaarassa?
- IS: Nämä sanat johtivat Tarmo Reunasen ulosajoon – Lukko teki rajun ratkaisun tähtipelaajansa suhteen
- MTV Urheilu: Mikko Manner ei havittele Leijonien päävalmentajan paikkaa – näin hän kommentoi Liigassa valmentamista
- Raimo Helminen sai huikean kunnianosoituksen Ruotsissa!
- Jonne Virtanen kuvaili C Morella ottelun kulkua: ”Semmoista synnytyksen jälkeistä seksiä”
- Suihkuun lentänyt Lukon Tarmo Reunanen katuu puheitaan: ”Olen erittäin pahoillani”
- Vau mikä ketju! Tässä ovat Mikko Rantasen uudet pelikaverit Coloradon ykkösvitjassa
- Kärpät romahti jälleen Liigassa – Lauri Marjamäen työpaikka vaarassa?
- Ilvekselle huikeita uutisia ennen illan Pelicans-ottelua!
- IS: Nämä sanat johtivat Tarmo Reunasen ulosajoon – Lukko teki rajun ratkaisun tähtipelaajansa suhteen
- Tarmo Reunanen lensi suihkuun rasistisesta käytöksestä – Lukolta heti jämäkkä ulostulo
- Suihkuun lentänyt Lukon Tarmo Reunanen katuu puheitaan: ”Olen erittäin pahoillani”
- Kaksinkertainen Liiga-mestari siirtyy yllättävään osoitteeseen!
- Venäläinen NHL-pelaaja asettui vastustamaan hyökkäyssotaa – kannustaa muita samaan
- Näkökulma: Vielä ei kannata innostua liiaksi – Kiekko-Espoo ja Jokerit eivät kuulu Liigaan
- Onko tässä Leijonien seuraava päävalmentaja? Näin Jussi Tapola kommentoi IS:lle