HIFK:n ex-pamppu katuu päästettyyään irti konkarista – latasi suorat sanat: ”Se oli hölmö teko, että päästin lähtemään – kuuntelin liikaa valmennusta”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n entinen urheilujohtaja Tom Nybondas kertoi seuran kotisivuilla itse asiassa varsin suoraan ajatuksiaan takavuosien peliliikkeistään – niistä, jotka jälkeenpäin kaduttavat ja niistä, jotka miellyttävät.
Kuten tiedetään, on suuressa ja mahtavassa helsinkiläisseurassa nähty jos jonkinlaista tähteä ja nimimiestä. Yhden pelaajan menettäminen harmitti Nybondasta erityisesti.
– Se oli hölmö teko, että päästin (Markus) Kankaanperän lähtemään. Kuuntelin liikaa silloista valmennusta, joka halusi vaihtaa joukkueen puolustajia, virassaan kaudet 2007-18 toiminut Nybondas lataa.
Kaksinkertainen Suomen mestari, isokokoinen konkaripakki edusti HIFK:ta kaudet 2008-12 ja osaksi sesongit 2017-20.
Nykyisin NHL:ssä viilettävä Dallas Starsin tähtipelaaja Roope Hintz sen sijaan oli kaikin puolin onnistunut haku. Nuorten maailmanmestari tuli HIFK:hon Ilveksestä kausiksi 2015-17. Helsingistä tie vei lopulta AHL:n kautta taalaliigaan.
– Hintz oli yksi parhaista signauksistani. Se olisi ollut hienoa nähdä, mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi pelannut vielä yhden vuoden meillä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”