Sopimus purettu: Liiga-seuran ulkomaalaishankinta jättää Suomen ikävän syyn takia
Kuva: Getty Images
Vaasan Sport ja puolustaja Marcin Kolusz ovat purkaneet yhteisymmärryksessä loppukautta koskeneen Liiga-sopimuksen perhesyiden takia.
35-vuotias Puolan maajoukkueen luottosoturi pelasi loukkaantumisen takia vain yhdeksän ottelua tehden kaksi syöttöpistettä.
– Marcin tuli ja toi sen mitä haettiinkin pystyen ottamaan paikkansa joukkueen pelaavasta kokoonpanosta. Kulunut vuosi on ollut kaikella tapaa erilainen niin kiekon kuin koko maailman tilanteen osalta ja pitkä välimatka perheeseen sekä lapsiin teki tilanteesta haastavan. Yhdessä päädyimme tähän ratkaisuun, että hän pääsee lähemmäs perhettään pelaamaan, Vaasan Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä kommentoi seuran tiedotteessa.
Kolusz oli tyytyväinen Sportissa viettämäänsä aikaan.
– Olen erittäin ylpeä, että sain tulla Vaasaan, olla osa Sportia ja pelata korkeatasoisessa Suomen Liigassa tällä kaudella. Haluan kiittää koko organisaatiota, pelaajia, valmentajia, kannattajia ja kaikki kenen kanssa olen saanut olla tekemisissä. Kaikki asiat hoidettiin niin viimeisen päälle kuin olla ja voi. Tämä kokemus säilyy muistoissani hienona asiana koko loppuelämäni ajan ja olen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta, Kolusz kertoo.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kasperi Ojantakanen löysi uuden osoitteen – ura jatkuu Liigassa
- Ruotsissa suitsutetaan Leijonat-pakkia: yksi koko SHL:n parhaista vahvistuksista
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!

- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio