Patrik Laineen ex-pomo avasi maalitykin treidin syitä – yhteispeli Jetsin supertähden kanssa tökki myös kaukalossa

Patrik Laineen siirto pois Winnipeg Jetsistä oli seurausta maalitykin odotettua vähäisemmäksi jääneestä vastuusta varsinkin ykkösketjun tähtien rinnalla.
Columbus Blue Jacketsiin kaupattu 22-vuotias ei missään vaiheessa onnistunut nappaamaan paikkaa tähtisentteri Mark Scheifelen rinnalta ykkösnyrkistä.
Winnipeg Jetsin GM Kevin Cheveldayoff muistutti suomalaisen saaneen useita tilaisuuksia kanadalaistähden rinnalla. Kaksikon yhteispeli ei kuitenkaan ottanut missään vaiheessa tuulta purjeisiinsa.
– Se jääkiekko jota he pelasivat, ei ollut luonnollista. Hän sai mahdollisuuden olla dominoiva, voimakas pelaaja. Yritimme tehdä paljon erilaisia asioita. Mark ja Patrik pelasivat pidemmän aikaa yhdessä, eikä se tilastojen mukaan ollut toimivaa. En olisi tehnyt tätä (treidiä), ellei se olisi tehnyt joukkueestamme parempaa, Cheveldayoff perusteli Laineen kauppaamista median edessä.
Sittemmin Laineen on kerrottu joutuneen myös pukukopissa Scheifelen sekä joukkueen kapteeni Blake Wheelerin syrjimäksi.
Keskustelut Kekäläisen kanssa alkoivat jo syksyllä
Cheveldayoff paljastaa keskustelleensa Laineen siirrosta Columbuksen GM Jarmo Kekäläisen kanssa jo viime lokakuun varaustilaisuuden jälkeen.
– Tällaiset asiat eivät ole ikinä helppoja päätöksiä tehtäväksi. Keskustelin Jarmon kanssa eri vaihtoehdoista, mitä voisimme tehdä ja mitä he haluavat tehdä. Keskustelut kiihtyivät viimeisten 48–24 tunnin aikana.
– Emme olisi liikuttaneet Lainetta, jos emme olisimme saaneet tiettyä puolustajaa tai sentteriä. Kun mahdollisuus avautui, tunsin, että on aika tehdä tämä liike.
Winnipeg-pomo vahvistaa Laineen leirin toivoneen lähtökohtaisesti itse siirtoa toisaalle.
– Joukkueessamme oli kova kilpailu peliajasta ja meillä on nuoria, hyviä laitahyökkääjiä. Tilaisuus annettiin ja kun homma ei toiminut, Patrik ja hänen edustajansa sanoivat, että maisemanvaihdos olisi paras ratkaisu molempien kannalta, seurapomo päättää.
Kaikki Laineen siirrosta kertovat uutiset luettavissa täältä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!