Teemu Selänne jakoi tarinan vauhdikkaasta viikostaan: ”Herra Selänne, kai tiedätte, että teillä on jo kolme autoa täällä?”
Kuva: Ilari Isotalo
Suomalainen kiekkolegenda Teemu Selänne lopetti urheilu-uransa jo vuosia sitten. Hänen elämäänsä mahtuu kuitenkin vielä runsaasti vauhtia ja hauskoja tilanteita. Selänne vieraili hiljattain Missin’ Curfew -nimisessä NHL-aiheisessa podcastissa, ja jakoi hauskan tarinan elämästään.
Selänteelle sattui vuosi uran päättymisen jälkeen kolme hyväntekeväisyystilaisuutta samalle viikolle samaan ravintolaan.
– Menin keskiviikkona sinne autoille. Otinkin pari cocktailia ja minulla oli mahtava ilta. Jätin autoni parkkihalliin ja otin uberin kotiin. Seuraavana päivänä siellä oli toinen tilaisuus ja ajattelin, että no nyt en juo mitään. Jätin sinne sitten toisen auton, Selänne kertoo.
– No, sitten tuli perjantai. Ajattelin, että olen väsynyt, mutta parin drinkin jälkeen oli taas hauskaa ja jätin autoni sinne.
Selänne päätti ratkaista auto-ongelmansa lauantaina ja lähti perheensä voimin hakemaan autojaan ravintolasta.
– Lauantaina sanoin perheelleni, että mennään kaikki illalliselle ja haetaan samalla autot. Kaksi poikaani olivat kuskeina. Kun sitten menimme ravintolaan, parkkihallin työntekijä sanoi minulle: ”Herra Selänne, kai tiedätte, että teillä on jo kolme autoa täällä?”
Selänne tunnetaan innokkaana autoharrastajana ja -keräilijänä. Parhaimmillaan hänellä on ollut 43 autoa.
LUE MYÖS: Tässä ovat todennäköisimmät vaihtoehdot Patrik Laineen uudeksi sentteriksi – ehdolla kaksi suomalaisnimeä
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!