Yli 700 Liiga-ottelun veteraani ripustaa hokkarit naulaan – julkaisi koskettavan jäähyväisviestin
Hyökkääjä Ossi Louhivaara lopettaa kiekkouransa. 37-vuotias konkari on pelannut tällä kaudella JYPissä kuten on koko Liiga-uransakin ajan.
Louhivaara pelasi JYPissä kokonaisuudessaan 15 kaudella ja yhteensä 728 ottelun verran. Niissä hän iski tehot 154+168=322. Urallaan hän voitti kaksi Suomen mestaruutta. Leijonissa hänet nähtiin vuoden 2015 MM-kisoissa.
Louhivaara tiedotti eläköitymisestään Instagramissa.
– Ensimmäisen ammattilaispelini pelasin 16.9.2004 ja viimeinen pelini tulee olemaan 13.4.2021. Sain kunnian elää jokaisen jääkiekkoilevan juniorin unelmaa 17 kauden ajan, joista 15 Jyväskylässä JYPissä ja kaksi Sveitsissä Lausannessa. Paljon hienoja muistoja, päällimmäisenä tietenkin kaksi suomenmestaruutta. Suurimpana saavutuksena pidän kuitenkin tutustumista satoihin huikeisiin ihmisiin niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolellakin. Olen kiitollinen kaikista näistä kohtaamisista, Louhivaara kirjoittaa.
– Iso kiitos kuuluu vaimolleni, joka on kulkenut rinnallani jo yli 20 vuoden ajan. Kiitän myös omia vanhempiani, lapsiani sekä ystäviäni tuesta ja kannustuksesta. Olette tärkeitä.
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!