Loukkaantumisista kärsinyt suomalaishyökkääjä vaihtaa seuraa SHL:ssä
Kuva: Juha Tamminen
Viimeiset neljä kautta Frölundan riveissä kiekkoillut Joel Mustonen siirtyy ensi kaudeksi Örebron riveihin. Tuore sopimus on yksivuotinen.
Neljän viime kauden aikana Mustonen oli voittamassa Frölundan mukana Ruotsin mestaruutta sekä kahta CHL:n mestaruutta. Örebrota hyökkääjä on edustanut aiemminkin, kausina 2015-17.
28-vuotias Mustonen on innoissaan paluusta takaisin tuttuun seuraan:
– On selvää, että olen seurannut Örebrota, ja seurassa on viime aikoina tapahtunut paljon hyviä asioita. Luulen, että monet ihmiset avasivat silmänsä Örebrolle kuluneen kauden aikana, jolloin he pelasivat todella vahvan kauden. Pudotuspeleihin selviytyminen oli joukkueelta hieno matka, ja odotan innolla pelaamista Behrn Arenalla uudelleen, Mustonen kertoo seuran tiedotteessa.
Urallaan paljon loukkaantumisista kärsinyt Mustonen pelasi tällä kaudella vain 17 ottelua tehoin 0+3, pudotuspeleissä neljä ottelua sujuivat tehoitta. Liigassa hän on edustanut viimeksi Pelicansia kaudella 2017-18.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lukko koki ison takaiskun – näin kommentoi Tomi Lämsä
- Ukko-Pekka Luukkonen kuuli NHL-siirtohuhuista yllättävästä osoitteesta
- HIFK:lle paha takaisku? Liigan kurinpito tutkii tähtivahvistuksen toimintaa
- Jokerifaneilla paloi hihat: ”Ottaisiko Mestis meidät vielä takaisin?”
- Jokerit koki ruman selkäsaunan! Maalivahtiongelmat saivat jatkoa
- Jokerit: Huippuvahvistus debytoi
- Jättitappiot! KSML: JYP teki murheellisen taloudellisen tuloksen
- Tommi Niemelältä erikoista käytöstä murskatappion jälkeen: ”Hyvää illanjatkoa kaikille”
- Ilvekselle ruma selkäsauna! Tähtivahvistuksella karmea startti
- Pohjois-Amerikassa tärähti vaihtokauppa – menettääkö Tappara nuoren tähtensä?
- Jokerifaneilla paloi hihat: ”Ottaisiko Mestis meidät vielä takaisin?”
- HIFK:lle paha takaisku? Liigan kurinpito tutkii tähtivahvistuksen toimintaa
- Urheilucast: NHL-pomo lensi Tampereelle Benjamin Rautiaisen takia – nyt Tappara menettää tähtensä
- Jokerit koki ruman selkäsaunan! Maalivahtiongelmat saivat jatkoa
- Pohjois-Amerikassa tärähti vaihtokauppa – menettääkö Tappara nuoren tähtensä?
- Jokerit: Huippuvahvistus debytoi
- Tommi Niemelältä erikoista käytöstä murskatappion jälkeen: ”Hyvää illanjatkoa kaikille”
- Jättitappiot! KSML: JYP teki murheellisen taloudellisen tuloksen
- Ottelu keskeytettiin heti alkuunsa – SM-liigasta tuttu supertähti makasi liikkumattomana jäällä
- IS: Antti Pennasen tulevaisuudesta iso paljastus!
