Poikkeuksellisen kohtalon kokeneen Tuukka Raskin yllä leijuu kysymysmerkkejä – näin luotsi kommentoi

Tuukka Rask koki Boston Bruinsin edellisessä NHL:n pudotuspeliottelussa kummia, kun vahti ensinnäkin päästi neljä maalia ja toisekseen hänet otettiin kesken kaiken vaihtoon. Jonkinlaisista terveyshuolista kärsivän Raskin pelaaminen seuraavassa NY Islanders -ottelussa on kaikkea muuta kuin varmaa, ja Bruins-luotsi Bruce Cassidy puhui pelaajansa tilasta NHL:n nettisivuilla.
– Hän saa hoitoa ja saamme pian selville sen, mikä on homman nimi – että pystyykö Rask pelaamaan vai ei.
Vaihtoon ottaminen kesken pelin oli vasta toinen kerta Raskille kautta tämän pudotuspelihistorian – osasyy oli taustalla oleva vamma.
– Tunsimme sen päätöksen nyt vain olevan oikea. Mennään eteenpäin ja katsotaan, kuka torjuu kuudennessa pelissä. Meillä on joitain juttuja, jotka pysyvät seuran sisällä.
– Olemme olleet tyytyväisiä Raskin suorittamiseen, emmekä itse ole olleet tarpeeksi hyviä hänen edessä kentällä. Emme ole tyytymättömiä Tuukkaan, luotsi jatkoi vannoen tyytyväisyyttään.
Boston on ottelusarjassa Islesiä vastaan kuilunpartaalla, kun voitot ovat newyorkilaisille 3-2.
Savonlinnalainen on pysäytellyt kumilätkiä kevään ja kesän pudotuspeleissä 92,5 prosentin varmuudella. Hänen vyöllään on kaikkiaan 10 ottelua. Bruinsin kakkosvahti on Jeremy Swayman.
Ottelusarja jatkuu ensi yönä kello 02.30 alkaen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”