Kova hankinta! Ruotsin pääsarjan maalitykki palaa takaisin Ässiin yksivuotisella sopimuksella
Ässät on solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Jarno Kärjen kanssa. Viime kaudella SHL:ssä 16 maalia iskenyt kärki palaa takaisin kasvattajaseuraansa kahden vuoden tauon jälkeen.
Kärki pelasi kaksi aiempaa vuotta Linköpingissä. 94 ottelussa syntyi yhteensä 45 tehopistettä, joista peräti 26 olivat maaleja.
Kärki iski 30 tehopistettä vain 40 otteluun Ässissä ennen siirtoaan ulkomaille. 26-vuotias on edustanut Liigassa Ässien lisäksi myös Tapparaa 19 ottelun verran.
– Tunnelmat ovat todella hyvät ja on hienoa päästä pelaamaan jälleen Porissa. Haluan ottaa ison roolin joukkueesta ja johtaa omalla tekemiselläni niin jäällä kuin sen ulkopuolella Ässät takaisin pudotuspeleihin, minkä porilainen kiekkoyleisö ansaitsee, Kärki kommentoi Ässien tiedotteessa.
– Ässät osoitti minua kohtaan isoa kiinnostusta ja juteltuani Tommi Kerttulan ja Ari-Pekka Selinin kanssa ajatuksemme kohtasivat nopeasti roolistani ja siitä, millainen joukkue haluamme Ässien ensi kaudella olevan.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?