Edmonton Oilersin ruotsalaispuolustaja Oscar Klefbom on ollut pitkään sivussa kaukalosta olkapäävamman vuoksi. Pahimmassa tapauksessa koko 27-vuotiaan puolustajan kiekkoura on ohi. Hän on myös yksi Ruotsin parhaista puolustajista.

TSN:n toimittaja ja radiojuontaja Jason Gregor päivitti Klefbomin terveydentilaa lähteisiinsä vedoten Twitterissä.

– Juteltuani useamman lähteeni kanssa sain sen kuvan, että todennäköisyydet sille, että Oscar Klefbom pystyy aloittamaan kauden ovat melko matalat. Leikkaus sujui hyvin siinä mielessä, että hän pystyy tekemään normaaleja jokapäiväisiä asioita (kuten nostaa lapset syliinsä), mutta NHL:ssä pelaaminen ilman lisävahinkoa vaikuttaa epätodennäköiseltä, Gregor kirjoittaa.

– Veikkaan, ettei hän pelaa enää ikinä sen perusteella, mitä lähteeni tässä vaiheessa sanoivat.

Klefbom on edustanut Ruotsia MM-kisoissa vuonna 2015. Hän jäi tuolloin ilman mitalia, mutta nuorten maajoukkueesta jalometallia tuli runsaasti. Klefbom voitti alle 20-vuotiaiden kisoissa MM-hopeaa ja kultaa.