Ilveksen maalivahti jäi hyvin pieneen rooliin joukkueessa – siirtyy nyt Tanskaan
Edelliset kaksi kautta Ilvestä edustanut, mutta hyvin pieneen rooliin jäänyt maalivahti Ville Kolppanen pelaa ensi kaudella tanskalaisseura Rungsted Seier Capitalin riveissä. Sopimus on yksivuotinen.
Kolppanen pelasi viime kaudella Ilveksen riveissä ainoastaan kahdeksan ottelua ja toissakaudellakin vain 12. Hän pelasi myös KOOVEEn paidassa Mestistä lainalla muutaman ottelun verran.
28-vuotiaalle veskarille aukesivat myös ovet KHL:ään, kun hän esiintyi edukseen pelatessaan edellisen kerran Ilveksessä kausilla 2012-14. Neftehimik Nizhnekamskin riveissä kului kolme kautta ja sen jälkeen SHL:ssä Rögle BK:n joukkueessa kahden kauden verran ennen kuin hän teki paluun Liigaan.
Rungsted on hallitseva Tanskan mestari. Joukkueessa on pelannut viime kaudesta lähtien myös suomalaisille tuttu tanskalaishyökkääjä Nichlas Hardt, jonka nykyinen sopimus kattaa vielä kaksi seuraavaa kautta.
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”