TPS:n sentteriosastolle jenkkivahvistusta: ”Haluan tarjota joukkueelle ja kannattajille parasta pöytään”

TPS on tehnyt yksivuotisen sopimuksen yhdysvaltalaishyökkääjä Mitch Hultsin kanssa.
26-vuotias keskushyökkääjä on pelannut urallaan ECHL:ssä ja AHL:ssä kausilla 2016-20. AHL:ssä hän on edustanut San Diego Gullsia sekä Stockton Heatia. NHL-kokemusta tai -varausta häneltä ei löydy.
Viime kausi oli Hultsille ensimmäinen Euroopassa, kun hän pelasi Itävallan ICEHL:ssä Bratislava Capitalsin riveissä. Runkosarjan 50 ottelussa syntyi pisteet 21+25=46 ja pudotuspeleissä viidessä ottelussa 2+1.
– Olen kiitollinen pääsystä seuraan, jossa voin kehittyä paremmaksi pelaajaksi. Tiedän, että TPS:ssä se on mahdollista. Ennen kaikkea olen valmis kilpailemaan ja lyömään itseäni likoon joukkueen menestyksen puolesta. Liiga ja CHL ovat haaste, joihin haluan tarjota joukkueelle ja kannattajille parasta pöytään, Hults kommentoi seuran tiedotteessa.
– Hults on isokokoinen, hyvin liikkuva ja taidoiltaan vahva pelaaja. Hän pelasi viime kaudella ensimmäistä kertaa Euroopassa hyvillä tehoilla ja odotamme häneltä vahvaa panosta hyökkäyspelaamiseemme, analysoi TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!