Jääkö MM-kisat väliin? Leijonatähti loukkaantui ja julkaisi tunteikkaan päivityksen: ”Isoin vastustaja on aika”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue on saanut huolestuttavia uutisia, kun MM-kisoihin on aikaa enää alle kaksi kuukautta.
Joukkueen viimeisimmässä leiriryhmässä mukana ollut maalivahti Meeri Räisänen ei ole nimittäin tällä hetkellä pelikunnossa. Naisleijonien tähti yrittää parhaillaan kuntouttaa itseään kohti arvokisoja.
– 7 viikkoo sitten tapahtu asia, jota käsittelen edelleen. On ja on ollu aikamoista tunnemyrskyä alkukesä. Tulin hypystä alas huonossa asennossa ja tunsin heti, että nyt napsahti. Oli perjantai, ja en pystyny odottaan maanantaihin, vaan oli päästävä heti kuviin. Ne sanat joita vähiten haluat ortopedin sulle sanovan, on että hajalla on, acl poikki, Räisänen paljastaa Instagram-tilillään.
Samalla maalivahti kertoo, että hänellä on nyt kuntoutuksessa apuna todellisia alan huippuja. Siitäkin huolimatta vielä tässä vaiheessa on epäselvää, onko maalivahti kunnossa, kun kisat alkavat.
– Nyt mun isoin vastustaja on aika. Sitä vastaan taistellaan, oonko valmis syksyn kisoja varten, Räisänen kirjoittaa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
LUE MYÖS:
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- MTV: Jokerit-pomo reagoi nopeasti – ”Ei ole riittävä voittavalle tasolle”