Tapparassa kuohuu entistä enemmän – toimittaja: Maajoukkuepakki kieltäytynyt kapteenin pestistä
Ilta-Sanomien toimittaja Sasha Huttunen kertoi Twitterissä, että Liigassa viime kaudella neljänneksi päätyneen Tapparan kapteenin virkaa on tarjottu paluumuuttajalle, maajoukkuepakki Veli-Matti Vittasmäelle.
KHL:ää viime kaudella Severstal Tsherepovetsissa pelannut puolustaja on kuulemma kuitenkin kieltäynyt päävalmentaja Jussi Tapolan johtaman lauman kipparoimisesta, koska tämä ei halua syrjäyttää meritoituneita ja kokeneita Jukka Peltolaa ja Kristian Kuuselaa kapteenistosta.
Tilanne on kirvesrintaisessa laumassa todella sekava, ja IS kertoi aiemmin, että Tapola haluaa mainitun kapteenistokaksikon pois pesteistään. Siihen rooliin tyrkyllä ollut Vittasmäki pelasi Tapparassa kausina 2017-20 kantaen paidassaan A-kirjainta.
Viime kaudella Tapparaa johti Peltolan (C) ja Kuuselan (A) lisäksi Patrik Virta.
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta