Jääkiekko ei ole suurten massojen laji verrattuna esimerkiksi koripalloon ja jalkapalloon, mutta se kasvaa koko ajan. NHL on nähnyt jo historiansa ensimmäisen australialaisen, eikä ensimmäinen britti vuosikymmeniinkään ole kaukana.

Tässä NHL-toivoja maista, joista ei tällä hetkellä pelaa NHL:ssä yhtään pelaajaa.

Iso-Britannia

Iso-Britannia on maajoukkuetasolla kamppaillut jo kaksi vuotta poikkeuksellisesti korkeimman tason MM-kisoissa, mutta NHL:ssä ei sen pelaajia ole miesmuistiin ollut. Owen Nolania ei brittiläiseksi NHL-pelaajaksi määritellä, sillä hän muutti Pohjois-Irlannista Kanadaan perheensä mukana ollessaan seitsemän kuukauden ikäinen, ja edusti maajoukkueturnauksissa Kanadaa.

Uusi Iso-Britannian NHL-toivo on Liam Kirk, jonka Arizona Coyotes varasi seitsemännellä kierroksella vuonna 2018. 21-vuotias hyökkääjä pelasi keväällä erinomaiset MM-kisat viimeistellen seitsemän osumaa yhtä monessa pelissä, ja hänet palkittiin NHL-sopimuksella.

Kazakstan

Yli 700 NHL-ottelun Nikolai Antropovin ajoista ei ole vielä kauaa, mutta kahdeksaan vuoteen taalajäillä ei kazakstanilaista jääkiekkoilijaa ole nähty. Seuraava voi olla Andrei Bujalski, joka varattiin tänä kesänä Colorado Avalancheen.

Loppukaudeksi kivikovaan juniorisarja USHL:ään siirtyneen, pian 21-vuotiaan, hyökkääjän piste per peli -tehot eivät olleet mitenkään poikkeukselliset. Jotain Avalanche hänessä näki, sillä halusi varmistaa suurinta osaa varatuista kolme vuotta vanhemman pelaajan NHL-oikeuksien saamisen jo kolmannella kierroksella.

Itävalta

Itävaltalaisen jääkiekon kummisetä on Thomas Vanek. Michael Grabner on se tuorein itävaltalainen NHL-pelaaja, mutta ura Pohjois-Amerikan kaukaloissa näyttäisi olevan lopussa. Uuden esikuvan vikaa on Marco Rossissa, jonka Minnesota Wild varasi viime vuoden draftissa numerolla 9. Hänestä odotettiin jopa valmista NHL-pelaajaa, mutta koronatartunta ja sen rajut oireet pakottivat hänet jättämään lähes koko kauden väliin.

Italia

Italian jääkiekkohistorian ainoa pelaaja, Nelson Debenedet, syntyi Italiassa mutta varttui Kanadassa. 1970-luvulla vaikuttaneen puolustajan seuraksi saattaa liittyä Alessandro Segafredo. NHL-varaus on vielä kysymysmerkki, mutta onnistunut kausi Kanadan junioriliiga WHL:ssä takaa NHL-kiinnostuksen.

Ukraina

Aleksei Ponikarovski ja Ruslan Fedotenko ovat Ukrainan jääkiekkohistorian ylpeyksiä, mutta Neuvostoliiton ajan Ukrainassa varttuneiden hyökkääjien jälkeen on ollut hiljaista. Tänä vuonna NHL:ään varattiin kuitenkin ensimmäinen ukrainalainen 14 vuoteen, kun Artur Tsholatshin nimi huudettiin kuudennella kierroksella.

On vaikea tietää, mitä Vegas Golden Knights on isokokoisessa puolustajassa tämän 193-senttisen kokonsa lisäksi nähnyt, sillä hän pelasi viime kaudella seuratasolla Ukrainan pääsarjassa. Tsholatsh debytoi kuitenkin jo Ukrainan maajoukkueessa menneellä kaudella.