NHL-vahti eri linjoilla Henri Jokiharjun ja Arttu Ruotsalaisen kanssa – haukkui Sabresin erään osa-alueen täysin pystyyn: ”P*skaa”
Kuva: Getty Images
Buffalo Sabresin Henri Jokiharju ja Arttu Ruotsalainen eivät haukkuneet NHL-organisaatiota lyttyyn viime viikolla Hämeenlinnassa järjestetyssä Leijonien taalaliigapelaajien mediapäivässä, vaikka kaukana menestyksestä kyntänyt seura on ollut tuuliajoilla – ja pitkään.
Pelaajat näkivät arjessa parempaa tulevaisuutta, ja esimerkiksi valmentajavaihdon koettiin olevan hyvä seikka.
Joukkueen maalilla aikoinaan kiekkoja kopanneen ruotsalaismolari Robin Lehnerin puhe sen sijaan oli totaalisen toista äskettäin The Cam & Strick -podcastissa.
Esimerkiksi siirtohuhujen kohteenakin ollut tähtipelaaja Jack Eichel ei saanut seuralta kuulemma apua niskavammansa, ja nyt ruotsalaismolari haukkui lääkärit ja fysioterapeutit.
– Heitä oli 12-13 sellaista, jotka eivät olleet koskaan pelanneet tai olleet lätkän parissa. Sinne tuli porukkaa ympäri maailman, joilla ei ollut mitään käsitystä jääkiekosta. Minunkin nilkan tilanne paheni ja olin pakotettu leikkaukseen.
– Ne heidän muita tai vaikka nilkkaani kohtaan tekemät teot olivat p*skaa.
Göteborgilaislähtöinen 349 NHL-ottelun vahti oli laitettu kuntopyöräilemään joillakin erityisillä kengillä vain viikko sen jälkeen, kun tämän nilkka oli tuhoutunut totaalisesti.
– Minun oletettiin kävelevän puolitoista – kaksi kuukautta leikkauksen jälkeen. He pistivät minut jalkaprässiin yli sada kilon painoilla kolmen viikkoa kestäneen kuntoutuksen jälkeen? Se rikkoi kaiken ja jouduin leikkaukseen.
Nykyisin Vegas Golden Knightsia edustava vahti torjui Buffalossa kaudet 2015-18 kiekkojen jäädessä varusteisiin kausikohtaisesti 92,4:n, 92,0:n ja 90,8:n prosentin varmuudella.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”