CHL-mestaruudenkin voittanut puolustaja pelaa ensi kauden Mestiksessä
Kuva: Juha Tamminen
Mestiksessä pelaava TUTO Hockey tiedottaa tehneensä yksivuotisen sopimuksen suomalaispuolustaja Roni Allenin kanssa.
22-vuotias puolustaja on pelannut Liigassa JYPin riveissä edelliset kolme kautta. Pelattuja otteluita kertyi yhteensä 128, joissa syntyi 18 tehopistettä. Allen oli voittamassa myös CHL:n mestaruutta helmikuussa 2018.
Mestiksestä Allenilta löytyy aiempaakin kokemusta. Hän on edustanut JYP-Akatemiaa, RoKia sekä viimeisimpänä myös KeuPa HT:tä, jonka riveissä hän voitti myös Mestiksen mestaruuden.
– Roni on ikäisekseen jo kokenut ja rutinoitunut pelaaja. Hän on osoittanut Liigassakin, että pystyy kantamaan vastuuta ja pelaamaan roolissa kuin roolissa. Tämän tasoisia pelaajia tulee harvoin tarjolle Mestikseen, joten olemme erittäin tyytyväisiä, että Roni valitsi pelipaikakseen juuri TUTOn, hehkuttaa urheilukoordinaattori Jouni Virpiö seuran tiedotteessa.
TERVETULOA TURKUUN RONI ALLÉN
TUTO on solminut kauden 21-22 kattavan sopimuksen puolustaja Roni Allénin kanssa. Valtaosan urastaan 22-vuotias pakki on kiekkoillut JYPissä, mutta matkan varrelle on mahtunut myös vuoden 2018 Mestis-mestaruus KeuPa HT:n riveissä.
Jiri Halttunen

LUE MYÖS:
- SaiPa-legenda Heikki Mälkiä on kuollut
- Roope Hintz rajussa tappelussa Nathan MacKinnonin kanssa – supertähden kasvot veressä
- Tähtihyökkääjä ilmiliekeissä – KooKoo ylsi kovaan temppuun CHL:ssä
- Kova vahvistus: Tehopuolustaja solmi Liiga-sopimuksen
- Maisema vaihtuu – Liigan ex-supertähti pakkasi tavaransa
- Liigan ex-tehomies kaupattiin – KHL:n suurseura nappasi
- HIFK teki tuplakaappauksen – NHL-kokemusta hyökkäykseen
- Suomalainen pesi McDavidin ja MacKinnonin – koko NHL:n nopein luistelija
- MTV: Karri Kivi nosti esiin hätkähdyttävän tilaston HPK:n voittoputkesta: ”Se on tosi vähän”
- HIFK:lle uusi hyökkääjä jo tänään – sopimus revitty!
- Suomalainen pesi McDavidin ja MacKinnonin – koko NHL:n nopein luistelija
- HIFK:lle uusi hyökkääjä jo tänään – sopimus revitty!
- Maisema vaihtuu – Liigan ex-supertähti pakkasi tavaransa
- Kova vahvistus: Tehopuolustaja solmi Liiga-sopimuksen
- Tähtihyökkääjä ilmiliekeissä – KooKoo ylsi kovaan temppuun CHL:ssä
- Liigan ex-tehomies kaupattiin – KHL:n suurseura nappasi
- Otso Rantakari: uusi seura!
- Liigan supertähti ei enää pysy kyydissä – Topi Nättinen IS:lle: ”Paketoimassa uraansa”
- HIFK teki tuplakaappauksen – NHL-kokemusta hyökkäykseen
- Liiga-seuran oli pakko reagoida – kuusi saa lähteä