TPS:ssä epäonnistunut NHL-taustainen puolustaja vaihtaa jälleen joukkuetta – KHL-seura nappasi
Kuva: Getty Images
Kanadalaispuolustaja Brandon Gormley pelaa ensi kaudella KHL:ssä. Miehen uusi seura on latvialaisseura Dinamo Riika. Osapuolet ovat solmineet yksivuotisen sopimuksen.
29-vuotias puolustaja aloittaa nyt viidennen kautensa Euroopassa. Myös joukkue on miehelle nyt jo viides tuolta ajanjaksolta. Viime kaudella hän edusti DEL-liigassa pelaavaa Straubing Tigersiä, jossa 34 otteluun syntyi pisteet 3+14=17.
Kaudella 2018-19 Gormley pelasi TPS:ssä. Hän ehti pelaamaan 24 ottelua pistein 2+6, kunnes hänen sopimuksensa purettiin. Muut Euroopan kautensa hän pelasi SHL:ssä ensin Mora IK:ssa sekä myöhemmin Frölunda HC:ssä, jossa hän voittikin Ruotsin mestaruuden sekä CHL:n mestaruuden kahdesti.
Phoenix Coyotes varasi Gormleyn NHL:ään kesällä 2010 ensimmäisellä kierroksella, kaikkiaan 13. pelaajana. NHL:ssä hän on pelannut yhteensä 58 ottelua Coyotesin ja Colorado Avalanchen riveissä. Pisteitä on syntynyt viisi kappaletta.
Gormley pelasi urallaan yhdet alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadan paidassa. Talven 2012 turnauksessa hän toimi joukkueen varakapteenina, kun turnaus päättyi pronssimitaleihin. Tuolloin hän teki kuuteen otteluun kuusi pistettä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!