Sveitsiläisten kasetti levisi tappiossa totaalisesti – Micke-Max Åsten mukana kahdessa tappelussa
HIFK:n CHL-avauksessa sveitsiläistä ZSC Lionsia vastaan nähtiin pelottava tilanne, kun helsinkiläisten nuori puolustaja Otto Salin kolattiin jäähän Lions-hyökkääjä John Quennevillen toimesta.
Hän ajoi kauan sitten kiekosta luopunutta Salinia suoraan päähän, ja tuomarit lätkäisivät kanadalaishyökkääjälle mojovan rangaistuksen 5+20-minuuttia.
Lopulta liikkumaan päässyt Salin talutettiin omin jaloin takaisin pukuhuoneeseen HIFK:n lääkäreiden avustuksella. Sen jälkeen kaukalossa paloivat käämit puolin ja toisin useiden tappeluiden leimatessa iltaa.
Päätöserässä tappelivat ensiksi ujosti Sven Andrighetto ja Micke-Max Åsten. Esimerkiksi hanskat pysyivät käsissä muiden tavaroiden kuitenkin saadessa kyytiä.
3-0 voittaneen HIFK:n Åsten oli mukana samoissa puuhissa toisen kerran, aivan pelin lopussa. Hän otti matsia Christian Martin kanssa urakalla. Kahakassa eivät vieläkään meinanneet hanskat lentää, mutta takominen oli kovaa.
Seitsemän sekuntia ennen loppua Justin Azevedo ja vieraiden Rony Ahonen saivat kakkoset väkivaltaisuudesta sekä kotijoukkueen Phil Baltisberger samaan rykäykseen käytöskympin. Kuten C Moren selostaja Mika Saukkonenkin totesi, kuului kentällä jostakin suusta se kuuluisa F-kirjaimella alkanut kansainvälinen kahden sanan toivotus.
Summerin törähtäessä toistensa naamoissa kiinni olivat sveitsiläisten Reto Schappi ja HIFK:n Kasper Kotkansalo, joka näytti olevan jo edellisessä tilanteessa lähdössä valssaamaan. Lopun takominen oli kuumin kaikista.
Jäähyminuutit kirjattiin kotijoukkue ensiksi mainittuna 139-93 (=232).
Maalareina sen sijaan kunnostautuivat Otto Paajanen, Ahonen ja Jere Innala.
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta