Ässät-kapteeni puhui suoraan murskatappion jälkeen: ”Anteeksiantamatonta”
Ässät hävisi Satakunnan derbyn jo kymmenennen kerran peräkkäin. Tällä kertaa Lukko haki lauantai-illan ottelusta Porista pisteet voittamalla lopulta peräti lukemin 6-0.
Ottelu oli kahden erän jälkeen 1-0, mutta päätöserässä homma repesi totaalisesti, kun raumalaiset pääsivät latomaan viisi maalia vajaaseen 13 minuuttiin. Ässien kapteeni Jarno Kärki ei peitellyt pettymystään ja tyytymättömyyttään ottelun jälkeisessä haastattelussa.
– Huonot fiilikset tietenkin, tosi pettynyt itseeni ja joukkueeseen. Oltiin kuitenkin kaksi erää ihan hyvin mukana, asenne ja taistelu oli kunnossa, mutta sitten se repee tolleen. Se on anteeksiantamatonta.
Ässät on tällä kaudella hävinnyt Lukolle kaksi ottelua yhteismaalein 11-1. Lisäksi se kärsi muun muassa 1-7-tappion Kärpille kotikaukalossaan viime lauantaina. Kärjen mukaan alkukauden haasteita ei ole joukkueen kesken käsitelty niin hyvin kuin olisi voinut.
– Ei se mene sillä tavalla, että kun tulee vastoinkäymisiä, niin aletaan pakoilemaan ja heittämään ketjukavereita bussin alle ja väistämään itse vastuuta. Tuollaista lopetusta ei voi hyväksyä. Petettiin maalivahti ja petettiin itsemme. Täytyy ottaa isosti opiksi, näihin asioihin pitää puuttua. Tänä vuonna ei olla vielä oikein puututtu. Ei näiden touhujen voi vain antaa mennä läpi.
Kärjen haastattelun näet alta tai Ässien YouTube-kanavalta.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?