Mestiksessä kovia pisteitä latonut suomalaishyökkääjä joutui sivuun – kertoi nyt sairaudestaan rohkeasti: ”Olen pitänyt itselläni tiedon aivan liian pitkään”
Ruotsin alasarjajoukkue Visby/Romassa lopulta vain yhden ottelun pelannut suomalaishyökkääjä Samu Markkula kertoi julkisella Instagram-tilillään rohkeasti ja suorasti, miksi häntä ei nähty kauden alussa sen enempää.
– Tämä on vaikein asia koskaan, mitä olen tehnyt, mutta tavallaan olen helpottunut, että sen vihdoin tein. Eli ekassa kuvassa on Samu 82-kilosena terveenä ihmisenä ja toisessa kuvassa on Samu 64-66-kilosena ei hyvinvoivana kaverina. Eli mulla on sairaus, mikä alko anoreksiana ja muutaman vuoden jälkeen kääntyi päälaelleen bulimiaksi, pelaaja paljasti.
– Tätä on kestänyt tosi monta vuotta ja olen pitänyt itselläni tiedon aivan liian pitkään. Viime viikolla kävin verikokeissa, mistä löytyi huolestuttavia asioita. Se oli minulle viimeinen tikki ja viimein pystyin kertomaan läheisilleni, että olen sairas ja tarviin apua.
Pelaaja joutuu ottamaan pidemmän tauon jääkiekosta ja keskittymään siihen, että hän saa itsensä takaisin kuntoon ja hyvinvoivaksi.
– Tänään on laitettu hommat liikkeelle ja tästä alkaa minun parantumisprosessi. Matka tulee olemaan pitkä ja kuoppainen varmasti, mutta olen valmis siihen.
– Halusin vaan tänne sen kertoa kaikille, ettei tarvii jokaisen tulla kyselemään, miksi en ole pelikentillä. Peace and love, etenkin Mestiksessä kovaa jälkeä tehnyt 27-vuotias jyväskyläläiskasvatti sanoi.
Markkula on pelannut Suomessa edellisen kerran kaudella 2019-20, jolloin hän edusti Liigan Sportia sekä Mestiksen Hokkia ja Hermestä. Markkula takoi Mestiksesä kaudella 2018-19 järjettömän kovat tehot 17+52=69 kaikkiaan 55 ottelussa.
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Kaksi uutta maata liittyi Suomen rintamaan – kieltäytyvät pelaamasta Venäjää vastaan!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!