Venäjän MM- ja olympiaryhmille takaisku – NHL-hyökkääjälle pitkä doping-panna
Valeri Nitshushkinin vanha doping-näyte on paljastunut positiiviseksi. Vuoden 2013 nuorten MM-kisoissa annettu näyte sisälsi suuren määrän testosteronia.
Nitshushkin sai rikkeestään neljän vuoden pelikiellon. Panna pätee IIHF:n alaisiin otteluihin eli muun muassa MM-kisoihin ja Pekingissä keväällä pelattaviin olympialaisiin. NHL ei Kansainvälisen jääkiekkoliiton asettamista sanktioista välitä.
Alle 20-vuotiaiden MM-pronssia vuonna 2013 saanut Nitshushkin pelaa kolmatta kauttaan Colorado Avalanchen riveissä Dallas Starsin päästettyä ykköskierroksen varauksensa vapaalle jalalle. Miesten tasolla isokokoinen hyökkääjä on edustanut maatansa yhdessä MM-turnauksessa ja yksissä olympialaisissa.
Antidoping-toimikunta WADAlla on oikeus tehdä uusintatarkastuksia jopa kymmenen vuotta vanhoihin näytteisiin.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?