Pelicansin tehopuolustaja on mättänyt jo kovan maalimäärän tällä kaudella – vastaavaa saa hakea 1990-luvulta
Kuva: Taneli Niinimäki
Liigaan paluun täksi kaudeksi tehnyt ja ensimmäistä kauttaan Lahden Pelicansissa pelaava puolustaja Teemu Eronen on ollut hirmuisessa vireessä. Perjantain ottelussa hän viimeisteli yhden osuman, kun Pelicans hävisi Kuopiossa KalPalle lukemin 4-3.
31-vuotias Eronen on tykittänyt tämän kauden 27 otteluunsa jo puolustajalle varsin kovat tehopisteet 12+10=22. Hän on puolustajien maalipörssin selvässä johdossa ja pakkien pistepörssissä puolestaan toisena.
Erosen tämän kauden maalitahti on hyvin poikkeuksellinen. Hän on ensimmäinen puolustaja Liigassa 2000-luvulla, joka on tehnyt kauden ensimmäiseen 27 otteluunsa 12 maalia. Edellisen kerran vastaavanlaiseen suoritukseen on yltänyt HPK:n Tom Koivisto kaudella 1996-97.
Aiemmalla urallaan Eronen ei ole ylittänyt kymmenen maalin rajaa yhden kauden aikana missään seurassa tai sarjassa runkosarjan aikana. Hän on pelannut urallaan Liigassa myöskin HIFK:n ja Jokerien riveissä. Lisäksi hänet on nähty myös KHL:ssä ja SHL:ssä.
#PelicansFi'n puolustaja Teemu Eronen iski perjantaina jo kauden 12. maalinsa. Erosen syyskauden maalintekotahti on ollut poikkeuksellinen: viimeksi yhtä paljon maaleja 27 pelatun ottelun jälkeen on puolustajien vertailussa tehnyt HPK:n Tom Koivisto kaudella 1996-97.
#Liiga
#Liiga
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!