Tshekin maajoukkuepuolustaja jatkaa pelejään Jokereissa tulevillakin kausilla: ”Kokemukseni täällä ovat olleet pelkästään positiivisia”
Kuva: Avangard Omsk
Helsingin Jokerit on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen tshekkiläispuolustaja David Sklenickan kanssa. Sopimuksen myötä puolustaja jatkaa seurassa kevääseen 2024 asti.
25-vuotias Sklenicka on pelannut tällä kaudella 40 ottelua ja iskenyt tehopisteet 4+7=11. Hän siirtyi Jokereihin kesken kauden 2019-2020 ja on tähän mennessä pelannut 116 KHL-ottelua tehoin 13+20=33.
– Sklenickan fysiikka on uskomaton ja hän kamppailee kaukalossa rajusti joukkueen eteen jokaisessa ottelussa. Hän pystyy pelaamaan sekä yli- että alivoimaa ja on erittäin kokonaisvaltainen pelaaja. Hänellä on 25-vuotiaana edelleen myös mahdollisuus kehittyä rutkasti, mikä on kannaltamme erinomainen asia, toteaa Jokereiden GM Jari Kurri seuran tiedotteessa.
– Olen todella onnellinen, että saan jatkaa Jokereissa ainakin kaksi seuraavaa vuotta. Seura antoi minulle kaksi vuotta sitten uuden mahdollisuuden jääkiekkoilijan urallani ja kokemukseni täällä ovat olleet pelkästään positiivisia. Olen pystynyt kehittymään pelaajana jokaisella osa-alueella ja olen siitä seuralle äärimmäisen kiitollinen, Sklenicka puolestaan kommentoi.
Sklenicka on nähty myöskin viime vuosina Tshekin maajoukkueessa. MM-kisoissa hän on ollut mukana kolme kertaa, edellisen kerran viime keväänä Latviassa.
Kuten joulukalenterissa paljastettiin, David Sklenicka jatkaa Jokereissa ainakin kevääseen 2024


Tiedote: jokerit.com/sklenicka-jatk…
#Jokerit #KHLfi
Tiedote: jokerit.com/sklenicka-jatk…
#Jokerit #KHLfi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
