Tyttöjen turnaus peruttiin, miehet pelasivat – kiekkopomo vastasi tasa-arvosyytöksiin terveysseikoilla: ”Olisimme vastuuttomia ja rikkoisimme velvollisuuksiamme, jos…”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Laaja-alaisesti vallitseva tasa-arvokeskustelu on saanut vettä myllyyn viime aikoina urakalla. Keskustelu kiihtyi, kun muun muassa tammikuulle Ruotsiin suunniteltu alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-turnaus peruttiin koronavirustilanteen takia.
Samalla menivät saman ikäluokan alasarjaturnaukset sekä alle 20-vuotiaiden miesten alasarjaturnaukset.
Kuitenkin alle 20-vuotiaat miehet pelasivat omaa turnaustaan Kanadassa. Turnausta, jossa oli peruttu alkulohkojen puoleen väliin tultaessa jo kaksi matsia nimenomaan koronavirustartuntojen takia. Lopulta meni sekin turnaus.
Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF perusteli porua aiheuttaneen tapauksen taustoja varsin argumentoidusti nettisivuillaan. Alle 20-vuotiaiden MM-turnauksen yksi painavimmista järjestämisperusteluista liittyy talouteen. Tulot mahdollistavat esimerkiksi liiton selviytymisen.
– IIHF:llä on huolenpitovelvollisuus kaikista turnauspelaajista, erityisesti alaikäisistä. Olisimme vastuuttomia ja rikkoisimme velvollisuuksiamme, jos järjestäisimme neljä alle 18-vuotiaiden tyttöjen turnausta ja kaksi miesten alle 20-vuotiaiden turnausta lääketieteellisen toimikuntamme suosituksen vastaisesti, liiton puheenjohtaja Luc Tardif aloitti.
Alle 20-vuotiaiden turnauksessa pelaajat ovat pääsääntöisesti aikuisia, alle 18-vuotiaiden turnauksessa alaikäisiä. Huomioitava on sekin, että peruttujen turnausten joukossa on sekä miesten että tyttöjen turnauksia – eli alle 20-vuotiaiden miesten että alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-alasarjakekkereitä.
Turnauksia yritettiin myös siirtää. Tardif painotti sitä, että kyse ei ole sukupuolesta, vaan koronaviruksesta.
– Keskusteluita käytiin, mutta turnauksen siirtäminen edellyttää IIHF:n, isäntämaan ja osallistuvien joukkueiden yhteistä päätöstä.
– Ruotsin U18-tyttöturnauksen järjestelytoimikunta vahvisti, että tapahtuman pelaaminen ehdotuksen mukaan maalis-huhtikuussa olisi vaikeaa kansallisten sarjojen aikataulutuksen takia.
– Kysyisin vuorostani sitä, että miten reilua on aina perua alempien sarjojen turnaukset? Nyt on peruttu kuusi turnausta, ei yhtä – sen kriitikot unohtavat.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”