Jukurit teki kaksi jatkosopimusta – liigakauden valopilkut jatkavat Olli Jokisen leirissä myös ensi kaudella
Kuva: Getty Images
HPK:ta vastaan perjantaina ensimmäisessä erässä 0-3-tappioasemaan jäänyt, mutta Liigassa silti kohti suoraa puolivälieräpaikkaa rymistelevä Jukurit tiedotti perjantaina kahdesta jatkopahvista.
Maalivahti Oskari Salminen ja hyökkääjä Markus Oden jatkavat Mikkelissä myös ensi kaudella.
22-vuotias kotkalaisvahti on torjunut jo viisi nollapeliä torjuntaprosentilla 90,83. Päästettyjen maalien keskiarvo on 2,35. Kypärätempun tällä kaudella niitaneen Odenin saldo on kauden alkupuoliskolta 9+3=12.
– Olemme olleet todella tyytyväisiä Oskarin tämän kauden otteisiin. Oskari on jo nyt näyttänyt potentiaaliaan liigatason maalivahtina, mutta hänellä kova halu kehittyä entistä kovemmaksi, Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen sanoi tiedotteessa.
Odenin kehityskäyrä puolestaan on Hakkaraisen mukaan ollut jatkuvasti ylöspäin.
– Tällä kaudella Markus on osoittanut pystyvänsä tuomaan U20-joukkueessa tehdyt tehot myös liigakaukaloon. Seuran kannalta olen erittäin tyytyväinen, että pystymme viemään oman juniorijoukkueen kautta pelaajia liigatasolle seuran strategian mukaisesti.
Muutoin Jukurien perjantai sujui kankeasti. HPK oli marssinut Mikkelissä ensimmäiselle erätauolle 0-3-johdossa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ruotsissa suitsutetaan Leijonat-pakkia: yksi koko SHL:n parhaista vahvistuksista
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!