Ville Niemisen poika siirtyi lainalle Mestikseen – sai lauantaina miesjoukkuedebyyttinsä
Kuva: Juha Tamminen
Pelaajaurallaan Stanley Cupia ja olympiahopeaa juhlineen kiekkolegenda Ville Niemisen poika Viljami Nieminen debytoi miesten peleissä lauantaina. Hän siirtyi Tapparan U20-junioreista lainalle Mestiksen keuruulaisjoukkue KeuPa HT:n väreihin.
Nieminen pelasi keuruulaisten kakkosketjun keskellä lauantaina pelissä, josta KeuPa korjasi voiton maalein 3-2 voittomaalikisan päätteeksi..
Reilut 14 minuuttia urakoinut Nieminen jäi tehoitta, mutta pelin loppuhetkillä hän sai huippusauman ratkaista matsin vieraille. Rangaistuslaukaus kuitenkin epäonnistui tällä kertaa.
Keuruulle siirtynyt hyökkääjä on tehnyt U20 SM-sarjan 16 ottelussa tällä kaudella tehot 4+5.
Nieminen on pelannut tamperelaisseurassa läpi lyhyen uransa pois lukien lauantaita ja kauden 2018-19 USHL-visiittiä pohjoisamerikkalaiseen Sioux City Musketeersiin.
Pelaajan isä Ville Nieminen lopetti pelaajauransa kauteen 2014-15, jonka jälkeen hän toimi päävalmentajan muun muassa Lahden Pelicansin liigajoukkueessa.
LUE MYÖS:
- Jokerien maajoukkuemiehelle tärähti pelikielto!
- Mikko Manner latasi suoraa tekstiä Ruotsin vuosistaan podcastissa: ”Jos pääsisi aikakoneella taaksepäin”
- Kultaleijona nimettiin Sveitsin suurseuran kapteeniksi!
- Atleetti: Pekka Jormakalle yllätyssiirto!
- Aleksander Barkov paljasti: yllättävä tieto Patrik Laineesta
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Liigasta tuttu NHL-varaus katosi kaukaloista – ura ohi vain 25-vuotiaana!
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- THF: Tässäkö Jokerien ratkaisu? Tutun miehen nimi nostettiin pöydälle
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- Pohjois-Amerikasta kova väite: Liiga-seura voi menettää ykköstähtensä NHL:ään
- Sveitsiläisseura vahvistuu Liigasta tutulla järkäleellä – paikkaa suomalaispakin poissaoloa
- Nyt muuttui Jokereissa kaikki – Tomek Valtonen reagoi!