Olympialaisten kiekkopeli siirtyi tunnilla, maskit naamalle? Näin IIHF perusteli yllättävää päätöstä: ”Alkamista lykättiin, jotta…”

Pekingin olympiakisoissa koettiin maanantaina eriskummallinen tapaus, kun Venäjän olympiaurheilijoiden ja Kanadan naisten kohtaaminen alkoi reilun tunnin myöhässä. Useat eri ediat kirjoittivat Suomen aikaa aamulla, että ensiksi mainittu ei toimittanut kanadalaisille vaadittuja dokumenttejä koronavirustesteistä.
Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla kirjoitettiin puolestaan, että alkamista lykättiin tunnilla, jotta joukkueet ymmärtäisivät voimassa olevat terveys- ja turvallisuustoimenpiteet täysin.
IIHF sopi joukkueiden kanssa, että peli pelataan maskit naamalla. Lajin mahtimaa Kanadaa tämä ei sotkenut, vaan vaahteranlehtipaitainen lauma voitti 6-1. Joukkue oli treenannut lähteen mukaan jo ennen olympiakisoja treenejä maskit naamalla.
– Olihan tämä haastava tilanne. Uskon, että opimme siitä jotain, kanadalainen Brianne Jenner sanoi.
– Lähtökohdat eivät olleet täydelliset. Tämä viivästys ei ollut meille tavanomaista. Olimme valmiita pelaamaan heti lämmittelyn jälkeen, mutta elämän eteen tuovat asiat on hyväksyttävä, venäläispelaaja Alexandra Vafina jatkoi.
Kun venäläiset pelasivat matsissa vain kolmen kentällisen voimin, oli joukkueen taistelu siihen nähden upea.
Kanada on ylemmän alkulohkon kärki, kun kolme peliä on tuonut kolme suoraa voittoa maalierolla 29-3. Venäjän olympiaurheilijat keikkuu kolmannella sijalla, kolmen pisteen turvin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- SM-liigaseuran fanit saivat tarpeekseen – johdon toimintaa syytetään ”ala-arvoiseksi” ja ”epäammattimaiseksi”
- MTV: Leijonien EHT-pakki on saamassa NHL-siirron!
- IS: Jukka Jaloselta varoitus – onko Suomi menettänyt etunsa?
- CHL:n mestari on nyt selvillä
- Tällä ehdolla Quinn Hughes saa pelata finaalissa
- Yhdysvallat sai jättimäisiä uutisia ennen 4 Nations -finaalia!
- Jymy-yllätys: NHL-megatähti kutsuttiin 4 Nations -turnaukseen!
- USA:lle karmea uutinen ennen finaalia
- Heikki Paasonen mokasi studiossa – pahoittelee omaperäisellä tavalla: ”Anteeksipyyntöni Kaapo Kakolle ja Suomen kansalle”
- Kalervo Kummola arvioi, kuka voittaa 4 Nationsin – samalla Yle sai kyytiä
- Suoraa puhetta! Tuukka Rask lyttää Patrik Laineen USA:n tv:ssä – ”Täydellinen esimerkki siitä”
- Jesse Puljujärvestä huikeaa puhetta
- Jymy-yllätys: NHL-megatähti kutsuttiin 4 Nations -turnaukseen!
- Tässä Leijonien aloittava maalivahti Kanadaa vastaan!
- Yllättävä sääntömuutos – Leijonien etu Kanadaa vastaan katosi
- Tappara purki maalivahtinsa sopimuksen!
- Tässä ovat Leijonien suurimmat onnistujat ja epäonnistujat 4 Nations -turnauksessa
- Patrik Laine vastaa Tuukka Raskin kritiikkiin: ”Olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä ja tota”
- Kaleva: Kärpät yritti hankkia maajoukkuehyökkääjän – sitten kävi karu käänne
- Leijonien Kanada-pelin tv-katsojaluvut julki – selvä ero MM-kisoihin