Pelicansin kapteeni avautuu terveydestään – ”Hakeuduin psykiatrin vastaanotolle”
Pelicans julkaisi sosiaalisessa mediassaan avoimen kirjeen Joonas Jalvannilta. Lahtelaisjoukkueen kapteeni avasi julkisuuteen terveytensä tilaa.
— Tammikuussa 2021 sain tällin päähäni, jonka vuoksi olin sivussa peleistä yli kaksi kuukautta, Jalvanti muistelee tapahtumaketjun aloittanutta kolhua. Loukkaantumisen seurauksena minulla oli jatkuvaa päänsärkyä. Oireet lopulta helpottivat sen verran, että pääsin takaisin pelaamaan. Palasin pelaamaan loppukaudeksi, mutta en päässyt takaisin omalle tasolleni.
Kesän harjoitusjaksollakaan Jalvanti ei saanut itsestään kaikkea irti. Elokuussa alkaneissa yhteisissä jääharjoituksissa päänsärky palasi toden teolla muuttuen yhä säännöllisemmäksi. 33-vuotias puolustaja pelasi ja harjoitteli silti alkukauden normaalisti. Oireet eivät pelaamalla poistuneet.
— Syyskuussa havahduin siihen, että mielialani oli laskenut. Jääkiekko ei antanut enää sitä iloa, minkä olin ennen siitä saanut. Lokakuussa tuli seinä vastaan enkä enää yksinkertaisesti pystynyt harjoittelemaan. Hakeuduin psykiatrin vastaanotolle ja siitä lähtien olen ollut sairaslomalla masennuksen takia.
Jalvanti on käynyt välillä itsekseen jäällä ja olo on ollut paranemaan päin. Seuraavat kolme viikkoa ovat ratkaisevia loppukauden pelikunnon kannalta. Intohimo pelaamiseen ei ole konkaripakilta mihinkään hävinnyt, ja hän uskoo palaavansa kaukaloihin entistä vahvempana.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?

