Tasaista on – Liigan maalipörssin voitosta tullaan käymään vielä huikea taistelu
Kuva: Juha Tamminen
Liigan runkosarjaa on jäljellä vielä reilun kahden viikon verran ennen kuin kevään pudotuspelit pääsevät vauhtiin.
Monet asiat ovat runkosarjan osalta vielä avoinna. Esimerkiksi vielä tässä vaiheessa kautta hyvin moni pelaaja on vahvasti ja aidosti mukana taistelemassa koko sarjan maalipörssin voitosta.
Tällä hetkellä kärjessä komeilevat 21 maalia mättäneet Jukurien Petrus Palmu sekä Pelicansin Jiri Smejkal. Heidän perässään 20 maalissa ovat puolestaan Tapparan Anton Levtchi sekä JYPistä HIFK:n riveihin siirtynyt Reid Gardiner.
19 maalin miehiä löytyy myöskin kaksi kappaletta. He ovat Kärppien Petter Emanuelsson sekä KooKoon Heikki Liedes. Iskuetäisyydellä ovat lisäksi 18 maalin miehet: Jukurien Jarkko Immonen, Tapparan Waltteri Merelä, TPS:n Markus Nurmi ja HPK:n Michael Joly.
Täysin pois laskuista ei voi myöskään pudottaa 17 maalissa olevia pelimiehiä. Heitä on kaikkiaan kuusi kappaletta: Tapparan Patrik Virta, Pelicansin Iikka Kangasniemi, Ilveksen Nicholas Baptiste, Ilveksen Eemeli Suomi, HIFK:n Eetu Koivistoinen ja Ässien Derek Barach.
Viime vuosina Liigan maalipörssissä on ollut korkeintaan muutama pelaaja karkumatkalla muista taistelemassa voitosta. Tänä vuonna tilanne on poikkeuksellisen tasainen ja voittajaehdokkaita löytyy runsaasti eri joukkueista.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilveksen huippuhankinta uhattuna – NHL-seura teki yllättävän liikkeen
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Latvian – tv-lähetykset ja selostaja
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Mikael Granlund pääsee irti Leijonissa
- Pelicans pudotti ison uutisen – tässä uusi urheilujohtaja!
- Sopimus purettu – yli 500 Liiga-ottelun puolustaja jättää Ilveksen!
- Tappara teki kovia kiinnityksiä – kuusi sopimusuutista julki!
- Siirto purkissa: Lars Bryggman tekee paluun Liigaan – tässä uusi osoite!
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!
- Antti Pennanen: iso paljastus Konsta Heleniuksesta
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- Kova kohtalo: Leijonien NHL-mies ulos kokoonpanosta
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?
- Suru-uutinen: 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä kuoli traagisesti
- Kärpät ottamassa niskalenkin Liiga-seuroista – maajoukkuehyökkääjä matkalla Ouluun
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi
- Aatu Rädyn sisäpiiritieto pelasti Leijonat takaiskulta: ”Sanoin, että…”
- Herkkua kiekkofaneille: Aleksander Barkov pelaa yhden ottelun Suomessa
- Olli Jokinen latasi MTV:llä suorat sanat USA:n NHL-veteraanista: ”Kentän huonoin pelaaja”