Tällaista ei usein näe: Pekka Virralta yllättävä veto jatkoajalla – johti lopulta SaiPan voittoon
Kuva: Juha Tamminen
Liigan pudotuspeleistä karsiutuva SaiPa päätti kauden toiseksi viimeisen peliviikkonsa tyylikkäästi, kun se kaatoi Kaakkois-Suomen derbyssä KooKoon jatkoajan päätteeksi 2-1.
Se piti sisällään erään hämmentävän tapauksen. SaiPan valmentajisto heitti kentälle pääluotsi Pekka Virran johdolla peräti kolme pakkia – eli kentällä ei siis ollut hetkeen yhtäkään SaiPa-hyökkääjää.
Jatkoajan juonia punoivat KooKoon maalitilanteen tarkastustuksen jälkeen keskenään Kalle Maalahti, Elmeri Laakso ja Hugo Rikkilä.
Mistä oli kyse, Pekka Virta?
– Ei se ihan ensimmäistä kertaa ollut, puolustuksessa on vahvaa pelaajaa. Hyökkääjillä alkaa olemaan aika kova kuorma, muutamat hyökkääjät pelaavat isoilla minuuteilla, mestariluotsi sanoi Liigan nettisivuilla julkaistussa lehdistötilaisuudessa.
– Pakit pystyvät pelin alla ehkä paremmin säästää itseensä, meillä on siellä kokeneempia pelaajia. Annettiin Köllille (Maalahti) mahdollisuus hyökätä, pärjää tässä sarjassa.
– Idea oli se, että alkoi mietityttämään, ketkä hyökkääjistä jaksaa pelata. Ollaan pelattu joskus niin, että on kaksi pakkia ja yksi hyökkääjä. Tulos ei ole ollut sen huonompi. Ja me ei ihan hirveästi rankkareihin haluttu.
– Ei siinä mitään hassun hauskaa ollut. Parhaat pelasivat, Virta kertoi yllättävän, mutta samalla eittämättä loogisen kuuloisen tapauksen taustoista.
Virran veto oli todella nerokas, kun kyseinen kolmikko hankki KooKoolle jäähyn. Seuranneella ylivoimalla SaiPa niittasi voittomaalin Ville Petmanin osuttua.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!