Mikko Rantanen vaatii kokeneilta pelaajilta johtajuutta, kun joukkueen kapteeni on sivussa: ”Täytyy käyttää ääntä”
Kuva: Getty Images
Colorado Avalanche koki valtavan takaiskun, kun joukkue menetti kapteeninsa Gabriel Landeskogin sairastuvalle viime viikolla. Hänelle tehtiin leikkaus polvivamman vuoksi. Paluuaikataulu ei ole vielä tiedossa.
Landeskog on mättänyt tällä kaudella 51 otteluun tehopisteet 30+29=59. Tehotilasto on myöskin komea +27. Hän toimii parhaillaan jo kymmenettä kauttaan Avalanchen kapteenina. Siinä on jo useampi hyvä syy sille, miksi Landeskogin poissaolo jättää valtavan aukon joukkueeseen.
Avalanche on pelannut nyt kaksi ottelua ilman kapteeniaan. Ensin se kaatoi Calgary Flamesin lukemin 3-0 ja sitten Los Angeles Kingsin samoin numeroin. Vaikka tuloksena onkin kaksi voittoa ilman ainuttakaan päästettyä maalia, joukkueen suomalaistähti Mikko Rantanen huomasi heti, miten isosta poissaolosta oli todella kysymys. Hän vaatiikin tässä tilanteessa muilta joukkueen jäseniltä enemmän johtajuutta.
– Hän (Landeskog) on iso osa meitä, etenkin johtajuuden suhteen, joten jos kapteeni menetetään kokoonpanosta, niin muiden täytyy nousta esiin ja käyttää ääntä pukuhuoneessa. En nimeä pelaajia, mutta jokaisen, jolla on vähänkin enemmän pelejä vyöllään, täytyy käyttää ääntä, Rantanen sanoi NHL:n suomenkielisten verkkosivujen mukaan.
Rantanen toivoo myös, että pukuhuoneen lisäksi ääntä käytettäisiin enemmän myöskin vaihtopenkillä otteluiden aikana.
– Joskus saatamme olla liian hiljaa pelien aikana vaihtopenkillä, ja yritämme työstää tätä asiaa. Kaikki me voidaan pitää ääntä.
Rantanen viimeisteli molemmissa voitokkaissa otteluissa tehot 1+1. Kaikkiaan hänellä on nyt kasassa 58 ottelun jälkeen tehopisteet 29+42=71.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat kohtaa Sveitsin – tässä Suomen kentälliset otteluun
- Leijonista kantautui karuja uutisia – kaksi pelaajaa ulos MM-kisoista
- Sikailu kävi kalliiksi – NHL:n kurinpito määräsi sakot Mikko Rantaselle
- Kanadalle ikävä takaisku MM-kisoihin
- Reid Gardiner vaihtaa maisemaa – tässä on huhuttu uusi seura
- Leijonat-konkari vaihtaa seuraa – ura jatkuu Tshekin liigassa
- Leijonille jättivahvistus – Teuvo Teräväinen lähtee MM-kisoihin!
- Historiallinen finaalitrilleri: Leijonat-sentteri juhlii Sveitsin mestaruutta
- Kuuden suomalaisen NHL-kausi päättyi – Leijonien turha odottaa joukkoryntäystä MM-kisoihin
- Näin näet Suomi–Sveitsi-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Lähde: Pistetykki palaa Liigaan vuosien tauon jälkeen!
- HIFK näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea – uusi seura selvisi!
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa
- AL: Heikki Liedes teki valintansa – uusi Liiga-seura selvisi!
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekki-otteluun – kolme Pohjois-Amerikan vahvistusta mukana
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- Liiga-legenda: se oli siinä
- Kuuden suomalaisen NHL-kausi päättyi – Leijonien turha odottaa joukkoryntäystä MM-kisoihin
- Mihin Ilves-tähti katosi kesken pudotuspelien? AL: Karu totuus selvisi nyt