TPS:n suomalaistähteä viedään ensimmäistä kertaa pois Suomesta – ”Ulkomailla pelaaminen on ollut unelma”
Kuva: Juha Tamminen
MIKKELI. Liigan suorasta puolivälieräpaikasta taistelevalle TPS:lle ennen viikonlopun pelejä tehot 4+23=27 summannut Elmeri Eronen siirtyy ruotsalaislehti Expressenin mukaan Ruotsin SHL-joukkue Timrån väreihin ensi kaudeksi.
Osoitettu kiinnostus ulkomailta ei ole ihme, sillä 27 pistettä ovat Erosen parhaat turkulaisjoukkueessa seitsemän kauden aikana.
TPS-aikojen rekordi meni uusiksi kuun alussa. HPK:ssa hän summasi viime kaudella yhden kauden piste-ennätyksen 9+31=40.
– Ulkomailla pelaaminen on ollut unelma. TPS:n kanssa on nyt sopimus, joten muuta ei voi oikeastaan kommentoida, Eronen sanoi Mikkelissä aiemmin viikolla.
– TPS:n kanssa on nyt sopimus, joten en voi oikeastaan muuta kommentoida tästä, Eronen jatkoi viitaten Timrå-huhuihin.
Ensi kauteen asti voimassa olevan TPS-sopimuksen lisäksi yksi muuttuja mahdollisessa Timrå-siirrossa on sen sarjasijoitus. Ruotsalaisjoukkue taapertaa SHL:n häntäpäässä ja se on ajautumassa karsintoihin.
Sekä pelaajalla että turkulaisjoukkueella ovat edessään keväällä kiintoisa rutistus.
– Nyt voisi sanoa, että kausi on ollut nousujohteinen. On ollut tahmeatakin, mutta pikkuhiljaa ollaan pystytty parantamaan joukkueenakin. Toivottavasti parhaat pelit ovat vielä edessä pudotuspeleissä, juniori-ikäisenä alle 20-vuotiaiden Suomen mestaruuden ja U18-hopean sekä -pronssin voittanut Eronen mietti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite