Kevin Lankisen hankala NHL-kausi sai jatkoa – pommitettiin vaihtoon, luotsi antoi tukensa: ”Pitänyt meidät mukana peleissä”
Chicago Blackhawksin suomalaisvahti Kevin Lankisen kuluva NHL-kausi on ollut erittäin vaikea. 24 pelaamastaan ottelusta hän on pystynyt voittamaan ainoastaan neljä. Torjuntaprosentti on tällä hetkellä 88,6% ja päästettyjen maalien keskiarvo 3,66.
Dallas Stars pommitti Lankisen vaihtoon Suomen aikaa maanantain vastaisena yönä pelatussa ottelussa. Lankinen ehti pelaamaan 40 minuuttia, jonka aikana hänet yllätettiin viisi kertaa. Kahteen erään Lankinen torjui 15 kertaa. Stars voitti lopulta lukemin 6-4.
Blackhawksin päävalmentajana toimiva Derek King kuitenkin kehui Lankista ja antoi tälle tukensa eikä lähtenyt heittelemään suomalaisvahtia bussin alle.
– Hän on pelannut hyvin. Hän on pitänyt meidät mukana peleissä mutta hän ei ole saanut palkintoa siitä. Tämä ilta ei vain ollut hänen iltansa. Hän pärjää kyllä. Meidän täytyy olla parempia heidän (maalivahtien) edessään, King sanoi Blackhawksin verkkosivujen mukaan.
26-vuotias Lankinen debytoi NHL:ssä viime kaudella. Hän pelasi 37 ottelua ja torjui niistä 17 voittoa torjuntaprosentilla 90,9%.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan