MM-kisojen virallinen Fan Zone sammuttaa leijonafanin janon, mutta sieltä saattaa joutua poistumaan tyhjin käsin
Ruokaa, juomaa ja pelejä jättiscreeniltä. Siinä Tampereen virallisen fanialueen kattaus isossa kuvassa. MM-kisojen virallinen fanialue aivan Nokia Arenan kupeessa rautatieaseman kannen päällä sammuttaa leijonafanin janon, mutta ulkomaiset kisaturistit saattavat joutua poistumaan sieltä tyhjin käsin.
Alueelta löytyy yhteistyökumppaneiden pisteitä, joissa voi osallistua erilaisiin arvontoihin sekä kuvauspaikkoja, joissa pääsee kuvauttamaan itsensä jääkiekkorekvisiittojen ympäröimänä.


Kisojen virallisen pääyhteistyökumppanin Skodan pisteellä pääsee kokeilemaan maalivahtina olemista syöttökoneen ampuessa vaahtomuovikiekkoja noin 70 kilometrin tuntivauhdilla kohti maaliverkkoa. Samaisella pisteellä voi ihailla myös MM-kisapokaalia sekä maailman suurikokoisinta käsin valmistettua maalivahdin maskia.
Alueen perällä sijaitsee suuri anniskelualue, jossa täysi-ikäinen kiekkokansa pääsee seuraamaan otteluita suurelta näytöltä. Lapsiperheiden onnistuu katsoa ottelua hieman etäämmältä, mutta paras paikka heille löytyy keskustorin viereiseltä Molinin tontilta, jossa on kaikille avoin ”activity zone.”
Anniskelualueen edustalta löytyy kaksi ruokakojua, joissa tarjolla on perinteistä street food -henkistä pikkupurtavaa pahimpaan nälkään. Juomavaihtoehtoina alueelta löytyy niin alkoholitonta kuin alkoholillistakin suunkostuketta.
Alueen virallinen fanikauppa tarjoaa perinteisen kattauksen Leijonat-huppareista virallisiin pelikiekkoihin. Kolmantena kisapäivänä osa tuotteista oli jo myyty loppuun ja osaa tuotteista notkui pöydillä vain pari kappaletta. Alueesta vastaava jääkiekkoliiton tapahtumakoordinaattori Lotta Hurskainen kommentoi Leijonat.comille, että kisakamaa on ollut vaikea saada Suomeen maailmantilanteesta johtuen.
Se on tietysti sääli, sillä kisaturistit ympäri maailmaa ostaisivat mielellään tuliaisia kotiin vietäviksi.

Myytäviä tuotteita kuitenkin täydennetään päivittäin ja valikoimissa on vaihtuvuutta. Se toimiikin hyvänä koukuttimena vierailemaan alueella myös Leijonien välipäivinä.
LUE MYÖS: MM-kisahuuma yllätti Leijonat Storen – nettikauppa myy jo asiakkailleen ”ei-oota”
Alue tarjoaa muutakin ohjelmaa. On musiikkia ja taikaesityksiä sekä kisojen virallinen maskotti Miracleo vierailee fanien keskuudessa päivän mittaan. Juontajat ja esiintyjät puhuvat niin suomea kuin englantiakin, ja musiikki on kohdistettu aina ottelupäivien ja asiakkaiden mukaan, Hurskainen avaa. Myös vapaaehtoistyöntekijät ovat valmiina auttamaan ulkomaisia kisaturisteja tarpeen vaatiessa.

Kokonaisuutena fanialueella vierailu on ehdottoman suositeltava kokemus. Kisahurmokseen virittäytyy muiden maiden faneja tapaamalla, ja heistä saa alueella otettua mittaa pöytäjääkiekkopelissä.
Niko Virolainen
Twitter: @orpmi
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Kaksi uutta maata liittyi Suomen rintamaan – kieltäytyvät pelaamasta Venäjää vastaan!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!