Jatkoerämaaleissa osallisina – kaksi suomalaistähteä otti valtavaa roolia AHL:n pudotuspeleissä
AHL-joukkue Laval Rocketin suomalaispakki Sami Niku on ollut farmiliigan pudotuspeleissä kovassa syöttelyvireessä. Hyvin onnistui lauantain vastaisena yönä myös Stockton Heatin Juuso Välimäki.
Montreal Canadiensin farmijoukkue voitti Springfield Thunderbirdsin AHL:n välierävaiheessa 3-2 jatkoerässä tasoittaen ottelusarjan 2-2:een.
Niku syötti ensimmäisen jatkoerän alussa Rafael Harvey-Pinardin voittomaalin nostaen pudotuspelien pistemäärän jo kymmeneen. Näistä pisteistä kaikki ovat syöttöpinnoja.
Suomalaispelaaja keikkuu pudotuspelien syöttöpörssissä kakkosena, edellään vain Rochester Americansin Peyton Krebs 11 syöttöpinnalla. Niku on toisena myös Lavalin sisäisessä pörssissä, ja tässä tilastossa kärki on Danick Martel lukemin 7+4.
Toisessa välieräparissa Stockton Heat on enää voiton päässä Calder Cupin finaalipaikasta. Joukkue löi varhain lauantaiaamuna Chicago Wolvesin jatkoerässä 4-3 siirtyen ottelusarjassa johtoon voitoin 3-1.
Stocktonin Välimäki otti isoa roolia, kun hän syötti 49 sekuntia ennen kolmannen erän loppua syntyneen 3-3-maalin. Vire jatkui jatkoerässäkin – pakki näet alusti puolestaan voitto-osuman.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tähtihyökkääjä pelikieltoon – KooKoolle kovat rangaistukset
- Nyt rytisee: Leijonille taas huippuluokan NHL-vahvistus
- Ilves teurasti Tapparan – suurinumeroisin voitto yli 30 vuoteen
- Urheilucast: Leijonien kultavahti ”erittäin lähellä” paluuta Liigaan – tässä tuleva seura
- Liigan ruotsalaiskonkari lyö luistimet naulaan!
- Lukon hyökkääjätaituria huhuttiin Ässiin – uusi seura ilmestyi apajille!
- SS: KalPalle iso menetys – mestaripuolustaja lähtee!
- Mikko Rantasen pudotuspelikeväälle tyly alku – Dallasista tehtiin selvää jälkeä NHL:ssä
- Leijonien MM-leiriryhmään kolme NHL-vahvistusta!
- IL: Jokerit kokemassa jättimäisen takaiskun?
- Liigan maalikuningas: seura vaihtumassa!
- IL: TPS:n haaviin kolme kovan tason vahvistusta
- IL: Jokerit kokemassa jättimäisen takaiskun?
- Kanada kasaa hirmujoukkuetta MM-kisoihin! Nämä tähdet ovat jo mukana
- HIFK:n tehopuolustaja: uusi osoite Liigasta!
- Leijonille taas uusi vahvistus NHL:stä
- Leijonille huonoja uutisia! NHL-vahti sanoi ei MM-kisoille
- Leijonien MM-leiriryhmään kolme NHL-vahvistusta!
- Urheilucast: Leijonien kultavahti ”erittäin lähellä” paluuta Liigaan – tässä tuleva seura
- Liiga-seuran monivuotinen luottohyökkääjä: sopimus purettu!